Ajattelin, että peruskäyttöön tulevan mikkiständin ei tarvitse olla sieltä kalleimmasta päästä, joten päädyin tähän Milleniumin malliin.
Mikkiständi ei tosiaan ole mikään kaikkein tukevinta tekoa, mutta mikäli ei käytä painavaa mikkiä ja ruuvaa puomia aivan ulommaiseen asentoon, niin kyllä tällä suhteellisen pitkälle pärjää.
Kaikki ruuvattava kannattaa kyllä ruuvata huolellisesti tiukalle, sillä varsinkin puomi lähtee helpolla valumaan ajan mittaan, mikäli esimerkiksi käytät tätä rumpujen mikittämiseen ja mikin pitäisi pysyä samassa paikassa useita tunteja tai päiviä.
Toistaiseksi mitään en tästä ole saanut rikottua, joka on varsin positiivinen yllätys, kun otetaan huomioon Milleniumin yleinen maine kestävyydessä. Muutamat ruuvattavat kohdat esim. korkeuden säätö ja mikin klipusn kiinnitys kyllä kaipaavat hieman lisävaivaa, jotta saadaan standi pysymään hyvin asennossaan.
Voisin suositella esimerkiksi pienikalvoisten kondensaattorimikrofonien ständeiksi tälläisiä, koska silloin standille ei tule kauhean isoa kuormaa, eikä esim rumpujen overhead-mikrofoneihin yleensä tarvitse koskea, jos ne on saatu hyvin pois kulkureiteiltä.
Näin alhaiseen hintaan täytyy sanoa, että ständi on yllättävän hyvä.