Yrityshistoria

Tällä sivulla esittelemme muutamia mielenkiintoisia virstanpylväitä Musikhaus Thomannin yli viisikymmentävuotiaalta taipaleelta. Kasvu on ollut viime vuosina todella nopeaa, joten pysyttelemme ydintarinassa, emmekä keskity yksityiskohtiin kuten laajennuksiin ja uusiin rakennuksiin:-)
Thomannin sisarukset

Thomannin sisarukset

Doris (kirjanpito), Stefan (IT), Gabi (rumpuosasto), Hans (toimitusjohtaja), Elisabeth (kirjanpito)

1954

Alussa oli idea

Hans Thomann senior piti pystyssä perheen kotitilaa Treppendorfissa, työskenteli keikkamuusikkona ja ajoi lähes päivittäin sen ajan oloihin nähden melkoisen 70 kilometrin matkan Treppendorfista Würzburgiin trumpettiopintojen vuoksi. Vuonna 1954 jatkuvaan reissaamiseen kyllästyneenä Hans Thomann Sr. päätti keskittyä perhe-elämään ja siirtää "muusikkominänsä" sivummalle. Tuon ajan soittoniekkoja saattoi työllistää vaikkapa sirkus, kuten oheinen kuva todistaa.
Alussa oli idea

1960

Uusi urakka alkaa

1960-luvulla Treppendorf käsitti vain muutamia taloja, joiden joukossa oli Thomannin maatila, eläimineen kaikkineen. Musiikki-instrumenttien myynti muille musiikinharrastajille alkoi viedä Hans Thomann seniorilta yhä enemmän aikaa. Aluksi pääpaino oli puhallinsoittimissa, mikä olikin luonnollista jo Hansin muusikkoyhteksien kautta. Roolijako oli perinteinen: isännän keskittyessä musiikkikauppaan vaimo Betty synnytti lapset ja piti huolta perheestä maatilaa myöten...
Uusi urakka alkaa

1970

Villi seitsemänkymmentäluku

Musiikkikauppa valtasi hiljalleen yhä enemmän ja enemmän huoneita perheen kotitalosta. Olohuonekin muuttui esittelytiloiksi, kun seitsemänkymmentäluvulla elettiin sähköurkujen kulta-aikaa... Hiljalleen mukaan kuvioihin tulivat myös kitarat ja ensimmäiset syntetisaattorit. Perheen jälkikasvusta vanhin, Hans Thomann junior, teki ensimmäiset kauppansa isänsä apulaisena.
Villi seitsemänkymmentäluku

1980

Elämää kaupassa

Tältä kauppa näytti yhä 1980-luvun lopulla. Lato toimi valolaitteiden esittelytilana ja varastona samanaikaisesti. Lastenhuone muutettiin kirjanpitotiloiksi. Kuvassa vasemmalle jäävä osuus Thomannin kotitalosta on yhä asuinkäytössä. Perheen äiti Betty Thomann asuu käytännössä keskellä kauppaa omaa puutarhaansa hoivaillen.
Elämää kaupassa

1992

Hot Deals syntyy

Ensimmäiset Hot Dealit lähtivät asiakkaillemme vuonna 1992 (n. 10,000 kpl – suurin osa kaupan lähialueelle). Nämä ensimmäiset mainokset sisälsivät noin 100 tuotetta, eikä niissä ollut lainkaan kuvia. Myöhemmin, nämä kuvat leikattiin suoraan valmistajien omista materiaalista ja kuvaston painaja asetti tekstit, jotka oli kirjoitettu käsin paperille.
Hot Deals syntyy

1996

Ensiaskeleet Internetissä

Kun tietoliikennetekniikka alkoi hiljalleen kypsyä kohti tavallisen juustonhöylääjän ulottuvissa olevaa nykymuotoista internetiä, Musikhaus Thomann oli ensimmäisten joukossa ottamassa uutta tekniikkaa hyötykäyttöön. Musikhaus Thomann oli mm. Saksan ensimmäinen musiikkikauppa, jolla oli omat nettisivut. Uuden tekniikan käyttöönotossa on aina alkuvaikeutensa ennen kuin sopivimmat toimintatavat löytyvät - ja niin kävi myös Thomannilla. Alussa kaikki saapuneet sähköpostit tulostettiin paperille ja toimitettiin sitten kullekin osastolle vastattavaksi - ja asiakas sai sitten myöhemmin vastauksen kirjeitse! On mielenkiintoista ajatella millaisia seurauksia tuolla menettelyllä olisi tänä päivänä. Tällä hetkellä kun Thomannille saapuu noin 430.000 sähköpostiviestiä päivässä... :-)
Ensiaskeleet Internetissä

1997

Thomann valtaa Roadstarin

Eisingenissä toimipaikkaansa pitänyt The RoadStar -yritys oli aikansa suurin musiikki-instrumenttien postimyyntiyritys. Kun Musikhaus Thomann hankki yritysostolla The Roadstarin toiminnan itselleen, Thomannin asiakaskunta tuplaantui kertaheitolla sataantuhanteen asiakkaaseen.
Thomann valtaa Roadstarin

1998

Uusi myymälärakennus

Teimme naapureille tarjouksen, josta he eivät pystyneet kieltäytymään. He muuttivat pois ja lopulta saimme tarpeeksi tilaa rakentaa iso PA- ja valohalli, sekä luoda lisätilaa studio- ja rumpuosastollemme. Akustiikan suunnittelu (ambiophonicin kera) yksistään kesti kaksi vuotta.
Uusi myymälärakennus

1999

Ensimmäiset puhelinkeskukset Treppendorfissa

Emme ole koskaan pitäneet ulkoistamisesta – pidämme siitä, että kaikki on helposti saatavilla. Tämän vuoksi teimme päätöksen, että tulevat puhelinpalvelukeskuksemme sijaitsisivat – kaiken muun ohella – Treppendorfissa. Tällä hetkellä 250 työntekijää käsittelee tilauksia, kyselyjä ja huoltoasioita yli 19 eri kielellä puhelimessa, chatissa ja sähköpostilla. Itse asiassa jotkut asiakkaistamme haluavat kuulla tälle alueelle ominaista murretta!
Ensimmäiset puhelinkeskukset Treppendorfissa

2000

Saksalaiset tulevat

Muuallakin Euroopassa runsaasti "haloota" aiheuttanut HotDeals oli vuonna 2000 vakiinnuttanut paikkansa myös Suomessa eräänlaisena muusikkojen "taskuraamattuna" tai "hintojen mittatikkuna", jota selailivat niin asiakkaat kuin myös suomalaiset musiikkikauppiaatkin. Varsin suljettuihin markkinoihin tottuneet suomalaiset musiikkikaupat ja -tukut reagoivat kilpailijaansa ajoittaisilla mustamaalauskampanjoilla eikä Thomannin mainoksille tai tuotetesteille tahtonut löytyä sijaa suomalaisissa lehdissä. Thomannin kannalta tämä ei kuitenkaan näyttänyt vaikuttavan kaupankäyntiin, sillä viidakkorumpu muusikoiden keskuudessa toimi parhaiten.
Saksalaiset tulevat

2001

Thomann Audio Professionel

Kuluttajille kohdistuvan myynnin lisäksi myös kiinteiden av-järjestelmien suunnittelulle ja asentamispalvelulle löytyy kysyntää kasvavassa määrin. Tätä kysyntää varten Thomannille perustettiin oma osastonsa, "Thomann Audio Professionell". Asennusosasto on vastannut lukuisten teattereiden, kaupungintalojen, museoiden, ravintoloiden, diskojen ja muun muassa hotellien AV-asennuksista aina Hong Kongia myöten. Asennusosaston henkilökunta on kasvanut jo 19 työntekijään. Heidän asiantuntemuksensa on luonnollisesti myös muun Thomann-myyntitiimin käytössä
Thomann Audio Professionel

2003

Uusi logistiikkakeskus

"Tulevaisuus kuuluu logistiikalle "– tässä oli Gottschalkit oikeassa. Vanha logistinen systeemimme oli ruuhkautunut, joten tarvitsimme uuden ratkaisun: uuden 4,800 m² logistiikkakeskuksen ja maksimisuorituskyvyn 5,400 pakettia per työvuoro. Ei mennyt kauaa, kun palkkasimme 100 ihmistä lisää..
Uusi logistiikkakeskus

2004

"Bayern's Best 50" -palkinto

Vuonna 2004 Thomannille myönnettiin ensimmäisenä musiikkialan yrityksenä "Bayern's Best 50" -palkinto. Saksan valtionvarainministeriön myöntämän palkinnon perusteluissa Musikhaus Thomannin todettiin olevan Baijerin menestyksekkäimpiä yrityksiä ja kehuttiin erityisessti yrityksen työllistävää vaikutusta. Kuvassa Hans Thomann (keskellä) vastaanottamassa palkintoa, vierellään ulkomaankauppaministeri Otto Wieshue (oikealla puolella) ja palkintoraatiin kuulunut virkamies Bernd Rödl.
Maineesta ja kunniasta huolimatta vuosi sisälsi myös suuren surun: toukokuussa 2004 yrityksen perustaja ja viimeisiin päiviinsä asti musiikkikaupan arjessa mukana ollut Hans Thomann Sr. kuoli.

2005

Rakentamisen vuosi 2005

Itse asiassa, olimme kyllästyneet uusimiseen ja rakennuttamiseen.. tästä huolimatta kävi ilmi, että tulevina vuosina tarvitsemme enemmän toimisto- ja varastotilaa. Tämän vuoksi päätimme rakentaa kaiken mitä tarvitsemme tulevaisuudessa: konttivaraston, jossa on yli 10,000 lavan varastoimispaikkaa (7,700 m² lattiatila), nelikerroksisen toimistorakennuksen ja uudet esittelytilat kitara- , puhallin- ja jousiosastoillemme.
Rakentamisen vuosi 2005

2005

Viimeinkin lisää toimistotilaa

Hallintorakennuksemme sijaitsee kaupan välittömässä läheisyydessä jossa työskentelee neljäkymmentä sisäänostajaa, laadunvalvontaosasto, markkinointiosasto sekä johtoportaamme. Olemme varanneet kokonaisen kerroksen seminaaritiloille joita käytämme sisäisiin ja julkisiin workshoppeihin työntekijöitämme sekä asiakkaitamme varten.
Viimeinkin lisää toimistotilaa

2006

Uusi varasto

Saatavuus on tärkeää! Sen jälkeen kun meistä tuli viisi kertaa suurempi kuin suurin tavarantoimittajamme, päätimme että meidän täytyy rakentaa lisää varastotilaa varmistaaksemme hyvän tuotteiden saatavuuden. Jakeluvarastomme tarjoaa tilat 10 000 kuormalavalle ja 40 000 pienien tuotteiden varastointiyksiköille. Vuonna 2005 jakeluvarastomme oli suurempi kun kaikki muut varastomme yhteensä ja kolme kuukautta myöhemmin tämä varasto oli jo täynnä!
Uusi varasto

2008

Uusi Thomann Online-Store

On tullut aika uudistaa koko meidän internet infrastruktuuri. Sen lisäksi että olemme uudistaneet nettisivumme, olemme rakentaneet kaksi uutta tietotekniikkakeskusta sisältäen 160 Thomann serveriä jotka mahdollistavat käsittelemään kaikki meidän kahden miljoonan Eurooppalaisen asiakkaan tilaukset.
Uusi Thomann Online-Store

2010

Vuoden tavarantoimittaja

Pienenä ja yksityisenä perheyrityksenä olimme innoissamme vastaanottaessamme tittelin "Vuoden tavarantoimittaja 2010". Tämä himoittu palkinto on Saksan korkein kunnianosoitus nettikaupankäynnin saralla ja viime vuosina sen ovat voittaneet Saksan tunnetuimmat yritykset kuten Tchibo, Conrad ja Globetrotter.
Vuoden tavarantoimittaja

2011

Voittaja maailmanlaajuisen nettikaupan huippukokouksessa

Voitettuamme palkinnon "Vuoden tavarantoimittaja Saksassa vuonna 2010", edustimme Saksaa euroopanlaajuisessa kilpailussa vuoden nettikauppojen kokouksessa Barcelonassa . Olimme iloisia voittaessamme myös tämän ja meidät kruunattiin tittelillä "Europe’s Best Online Shop 2011".
Voittaja maailmanlaajuisen nettikaupan huippukokouksessa

2013

Uusi asiakaspalvelukeskus

Kolmen vuoden suunnittelun ja rakentamisen jälkeen, maailman suurin huoltokeskus soittimille ja tarvikkeille aukaisi ovensa Treppendorfissa. Huippuluokan workshopit ja testaustilat, suuri varasto varaosille, sekä oma amfiteatteri opetuksiin ja muihin tilaisuuksiin ovat olleet hyvässä käytössä. Asiakas hyötyy eniten: tästä lähtien erittäin monet korjaukset onnistuvat täällä ja aina varmalla laatutasolla.
Uusi asiakaspalvelukeskus

2014

Laajamittainen myymälän uudistaminen

Rakentajat tulivat taas Treppendorfiin ja uusivat koko myymälämme. Olemme suunnitelleet uudelleen kolme osastoa: rummut, keyboardit ja klassiset rummut. Rumpuosastomme on uusiutunut kokonaan. Sieltä löytyy uusi näyttelytila, sekä testihuoneet virveleille, symbaaleille ja Rolandin sähkörummuille. Tilojen uusimisen jälkeen keyboard-osastossamme voi kokeilla soittimia äänieristetyssä huoneessa.
Laajamittainen myymälän uudistaminen

2015

Makuhermoja kutitellaan t.kitchenissä

Helmikuussa 2015 avasimme uuden kahvilan Treppendorfiin: t.kitchen palvelee nälkäisiä asiakkaita, vierailijoita ja henkilökuntaa. Keittiötiimissämme on 12 henkilöä, jotka tarjoavat vieraille lämmintä ruokaa koko päivän. Rakennuksen visuaalinen ilme on kutsuva ja näin se kutsuukin muusikot ja musiikin harrastajat rentoutumaan.
Makuhermoja kutitellaan t.kitchenissä

2015

Ykkösija: mies, joka voitti Amazonin

Liikealan lehti "brand eins" teki pääartikkelinsa huhtikuun lehdessä Thomannista. Tämän sai aikaan erillinen tutkielma "Success Factors in E-Commerce". Siinä tutkittiin nettikauppoja ja asiakkaiden palautteiden perusteella saimme parhaan nettikaupan tittelin. Saimme huippusijoitukset myös erillisissä kategorioissa, kuten nettisivujen suunnittelussa, palvelussa ja toimituksissa. Näissä jäi jälkeen myös muutama jättiläinen, kuten Amazon. Suurin ilon aihe on kuitenkin tämä: meiltä löytyy parhaat ja lojaaleimmat asiakkaat.
Ykkösija: mies, joka voitti Amazonin

2016

Online Retail Business Awards

Olemme voittaneet jo viidettä perättäistä kertaa German Online Retail -palkinnon kategoriassa "Vapaa-aika ja urheilu". Kyseessä on Saksan nettijälleenmyynnin tärkein palkinto, joka perustuu asiakastutkimuksiin. Olemme myös saaneet kunnian tähän palkintoon vuonna 2016: Pepperin sosiaalisen kaupankäynnin asiantuntijoiden mukaan olemme yksi kolmesta suosituimmista tuotemerkeistä Saksan nettikaupankäynnissä PayPalin ja Amazonin ohella. Thomann.de oli neljänneksi vierailluin nettikauppa Saksassa vuonna 2015. Haluamme lähettää sydämellisen kiitoksen kaikille asiakkaillemme - kiitos luottamuksesta ja lojaaliudesta! #ThomannLovesYou
Online Retail Business Awards

2017

Uusi logistiikkakeskus

Saavutettuamme jälleen logistiikkakapasiteettimme rajat (ja vielä hieman enemmän), aloitimme uuden logistiikkakeskuksen rakentamisen kesällä 2017. Siinä tulee olemaan yli 3 700 neliömetriä varastotilaa ja lähetysaluetta, joiden avulla pystymme lähettämään yli 3 000 pakettia tunnissa.
Uusi logistiikkakeskus

2018

Uusi lähetyskeskus – käynnissä!

Uuden logistiikkakeskuksemme hihnat rullasivat ensimmäistä kertaa syksyllä: uusi täysin automaattinen Shuttle-varasto, jossa on 110 000 varastointipaikkaa 25 tasossa, tarjoaa asiakkaillemme suurta tuotevalikoimaa ja vauhdikasta lähetysnopeutta. Laaduntarkkailumme on myös löytänyt paikkansa uudesta rakennuksesta. #YouRockNWeRoll
Uusi lähetyskeskus – käynnissä!

Muuttuneet on päivät...

business card hans thomann
Yrityksen perustajan, Hans Thomann seniorin, käyntikortti todennäköisesti 50-60-lukujen vaihteesta. Tarjolla on puhelinyhteys (Burgebrach 96!) ja sähkösanomamahdollisuus.
business card example chinese business card example english
Nykyisin joillakin Thomannin työntekijöillä on myös kiinankielinen käyntikortti.

Tutustu toimintaamme 360° näkymän avulla

Kitaraosasto
Valo-osasto/PA
Rumpuosasto
Studio-osasto
Piano-osasto
Puhallinosasto
Jousiosasto
Klassiset rummut
Varasto
Lähettämö
Amfiteatteri
t.kitchen

Yhteydenottokeinot