Millenium KS-1010 kuuluu joka soittokämpän vakio varaosiin. Täyspäiväistä käyttöä tuote ei silti pidemmän päälle kestä, itselläni vääntyi lähes viikottaisessa käytössä (roudaus, purku/kasaus) käyttökelvottomaksi noin neljässä kuukaudessa. Hintaansa nähden ständi on kuitenkin erittäin kätevä tarvike tilanteeseen kuin tilanteeseen. Ja voi kestää vuosia esimerkiksi huolellisessa treenikämppä käytössä.
Millenium KS-1010:n saa ahdettua mitä pienimpiin tiloihin. Tavallisesti jätän sen pakkaamatta esimerkiksi autoon, ja työnnän sen sitten viimeiseksi johonkin rakoon. Näin se ei aiheuta juuri minkäänlaisia roudauskustannuksia.
Ständin materiaali on ohuehkoa metallia, joten se on kevyt kantaa. Ständi saattaa kuitenkin ottaa helposti kolhuja tai pahimmillaan vääntyä lähes olemattomasta syystä. Pidemmän päälle metallitangot myös saattavat kaareutua itsestään hieman. Tämän takia en suosittele tuotetta esimerkiksi studiokäyttöön, jossa arvostetaan tuotteen pysyvyyttä. Myös ahkerassa livekäytössä ständi tuppaa alkaa heilumaan.
Nikama, jolla säädetään telineen korkeutta on näppärä vetomekanismiin perustuva pyöreä alusta, joka helpottaa asettelua etenkin kovassa kiireessä. Mekanismin toimivuudessa tai kestävyydessä ei ole ollut lainkaan moittimista, kunhan muistaa rasvata kitkalle altistuvat pinnat.
Telineen ylä-ja ala osien päissä olevat kumiset pehmusteet toimivat hyvin estämällä ständin liikkumisen. Myös kosketinsoitin, etenkin painava sellainen pysyy telineen päällä hyvin. Yleinen huteruus kuitenkin aiheuttaa turvattomuuden tunnetta ainakin kalliimpien syntikoiden kohdalla. Millenium KS-1010 onkin tehty lähinnä perus keyboardien ja muiden kevyiden koskettimien tueksi.
Muut niin sanotut irtoavat osat pysyvät kiitettävästi paikoillaan. Tuotteen hintatason huomaa kuitenkin etenkin viimeistelyssä, joka on hyvin rosoinen.