Vertaillessani eri kitaroita, päädyin tähän Yamaha FGX830 C:n tuomaan vaihtoehtoon melko nopeasti. Yamahan hinta/laatu suhde on erinomainen ja sen näkee heti lähemmässäkin tarkastelussa. Ei hutilointeja, eikä siis moitteen sijaa. Luottamus merkkiin oli vahva, joten valinta oli helppo tehdä. Kokeilin monia erillaisia kitaroita vuosien aikana ja palaan nyt laadukkaiden Yamaha kitaroiden pariin. Asia, joka olisi pitänyt tehdä jo paljon aiemmin, niin olisin säästynyt monilta harharetkiltä ja rahan menolta. Sillä kun tehdään vertailua kalliimpiin kitaroihin ja perinteisillä kielillä, ovat soundien erot lopulta vain hienoisia tms, mutta hintaerojen ollessa joskus suhteettomia.
Minulla on ollut muutamia erillaisia Yamahan kitaroita vuosikymmenten aikana, sekä myös juuri tällainen FGX830, joten tämän kitaran hankinta oli kuin päivitys nykyaikaan. Jo kitaran SRT piezo-mikrofonijärjestelmä sekä sen esivahvistin ovat uudistuneet, siitä mitä ne olivat noin 40 v sitten. Järjestelmä toimii hienosti ja tuottaa luonnollisen sekä ilmeikään soundin. Siihen kuuluva viritinmittari on hyvä ja tarpeelinen lisäominaisuus, sekä myös AMF-keskitaajuus säädin, joka on ongelmallisisia keskitaajuksia varten.
Toinen parannus entiseen on kaulaprofiili, joka on yksi kitaran tärkeimmistä tekijöistä. Se on tässä mukavan ja sopivan pyöreä D-profiili, joka ei ole kovin paksu, satiinilakkauksen tehdessä soitettavuudeltaan siitä täydellisen. Kaula on Nato puuta, joka on mahongin sukuinen puulaji. Nauhat saisivat vain olla hiukan paksummat. Kaulan säätö käy helposti, mukana tulleella 4 mm kuusiokoloavaimella. Kaulan säätö onkin oleellista aina uuden kitaran kanssa ja myöhemminkin. Erään tiedon mukaan kaulaliitos on ns. kalanpyrstöliitos, ja se on hyvä asia jo soundinkin kannalta. Hihnatapin sijainti vain hieman ihemtyttää, mutta sen vaihto perinteiseen kohtaan käy nopeasti. Virittimet ovat perinteisen laadukkaat ja kestävät, jotka toimivat varsin hyvin ja pitävät vireen.
Kitaran Dreadnought/cutaway-runko on erkonominen, sen laminoidut upeat ruusupuu sivut, sekä selkä, yhdessä laadukkaan kuusipuukannen kanssa, tekevät kitaran rungosta hyvin resonoivan ja kestävän. Se soi, ehkä hitusen kirkkaamin, kuin jos puulajina olisi mahonki? Näin eräs kaveri sanoi Youtube videossaan ja olen samaa mieltä.
Harmittelin aikoinaan, kun luovuin tästä kitarasta, mutten enää, sillä sain nyt tilalle uudistuneen/päivitetyn ja entistäkin paremman version tästä mallista.
Kitara on erinomainen singer-songwriter muusikoille, sekä täyttää hyvin tavallisen ja miksei myös ammattimuusikonkin vaatimukset. Eri ominaisuudet tekevät tästä kitarasta paljon monipuolisemman, kuin miltä se ensin näyttää. Varsin suositeltava kitara.