Varmaan hintaluokassaan tehoon nähden erittäin passeli vahvistin.
Käyttö on yksinkertaista. Molemmille kanaville löytyy omat säädöt, vasen ja oikea. Miinusta lähinnä siitä, että vahvistimen takaosassa ei olla merkitty vasenta ja oikeaa kanavaa selkeästi (vaan A / B), ja hetken pähkäiltyä silti meni säädöt ristiin. Liitäntöjä on kuitenkin useita. (Perinteinen jakki, speakon sekä vielä erikseen kuorituille johdoille). Tästä iso plussa!
Ääni tulee hyvin, eikä mitään erityisempiä huomioita siihen. Eniten vaikuttaa juuri mikserin säädöt.
Vahvistin tosiaan pitää aika kovaa hurinaa tuulettimistaan, johon kuitenkin äkkiä myös tottuu eikä sitä enää huomaa. Keikoilla, treenien tai musiikinkuuntelun aikana ei hurinaa huomaa juurikaan.
Ulkoisesti tosi jykevä värkki ja painaa pirusti! Thomannilla oli sopivat räkit loppu, joten valmistettiin itse oma räkki värkkiin, ja toimii tosi hyvin! Liitäntämahdollisuudet räkkiin perus edessä pultin/ruuvin paikat, takana samat mutta myös erikseen hahlo, johon saa tarvittaessa jonkin palkin kannattelemaan mikseriä.
Hintaansa nähden todella oivallinen ostos pikkubändeille, ja miksei myös remppatallille musapäätteeksi pikkumikserin kautta.