Oston lähtökohtana oli tarve saada Behringerin midi-pedaalille sopiva ja kevyt kuljetuslaukku, jossa on tilaa myös parille piuhalle.
Laukku itsessään on oikein hyvin suunniteltu ja kovat reunat tekevät eroa muihin pusseihin. Pieni miinus kuitenkin pitää antaa pikkasen reilusta koosta. Varsinaisesti se ei toimintaa erikoisesti huononna tai anna aihetta motkottaa sen enempää. Pedaali jää sisälle vähän hölskymään, mutta ei sen kummempaa. Jollakin ihan vähän isommalla polkimella tila luultavasti täyttyy ja se siitä.
Laukun sivusta löytyy pieni vetoketjutasku, johon saa mahdutettua parit midipiuhat ja mahdollisesti jotakin pientä sälää. Virtakaapelia en sinne itse päätynyt laittamaan, koska iso liitin jäi sen verran ikävästi pullottamaan taskussa.
Roudattavuus mukana tulleen olkahihnan kanssa on vähän hankalaa, mikäli kantaa jotakin muutakin käsissään. Laukku tahtoo kääntyä selän takaa pois ja olla siksi vähän hankala. Normaaleista kahvoista saa kuitenkin hyvin kiinni ja ne ovat tukevanoloisesti itse laukussa kiinni.
Itse keikka-autoon pakkaaminen on näppärää, kun laukun sivussa kiertävät jäykät profiilit. Tarvittaessa laukun päälle uskaltaa heittää vielä jotakin muutakin kevyttä tavaraa, kun tietää ettei se lysähdä suoraan pedaalin päälle.