Kaiken kaikkiaan melko menevät kuulokkeet. Äänieristys voisi olla parempi, mutta äänentoisto on kohdallaan. Tämän takia esimerkiksi basso ei välttämättä kuulu niin hyvin melun läpi, mutta kotikäytössä varsin hyvin on toiminut. Kuulokkeet saa näppärästi taitettua kokoon ja mukana tullut pussi on soveltunut hyvin kuljettamiseen. Ovat olleet mukana musiikin kuuntelemisessa, miksaamisessa ja DJ-keikoilla.
Näilllä kuulokkeet toimivat monenlaisessa tilanteessa, en tosin ehkä jaksaisi bussissa kaivaa esiin. Kelpo 4/5