Kuten varmaan kaikilla, sana "retro" herätti mielenkiinnon. Mikä näistä kielistä tekee niin retrot? Selitys on yksinkertainen: materiaali. Näiden kielten pinnoite on monel-metallisekoitetta, eli nikkeli-kupariseosta. Esimerkiksi Gibson käytti tätä materiaalia puoli vuosisataa sitten kielisarjoissaan.
Materiaali on varsinkin bluegrassmuusikoiden suosiossa, sillä monel tuottaa varsin pehmeän soundin. Se olikin ensimmäinen ajatus mielessäni kun nämä kitaraani laitoin (joskin paketin avattuani ensimmäinen ajatus oli, että nämähän näyttävät sähkökitaran kieliltä). Vanhojen bluegrassbiisien tyypillinen kitarasoundi lähti kitarastani (joka on muuten dreadnought-mallinen flat-top) heti kun laitoin nämä pronssikielien tilalle. Sopivat aivan mainiosti tummuuden takia myös jazziin, jossa näitä erityisesti olen käyttänyt.
Jos käytät magneettista mikrofonia, nämä tekevät kohtalaisen hyvän soundin sellaisen kanssa. Omassa akustisessani on kaikuaukossa magneettimikki ja nämä saavat aikaan huomattavasti pronssipunoskieliä paremman soundin mikin kanssa ilman, että kitara alkaa akustisesti soitettuna kuulostamaan omituiselta.
Nämä kielet eivät sovi niille, jotka haluavat säilyttää uusien fosforipronssikielten tyypillisen kirkkaan soundin, sillä nämä kuulostavat melko sisäänajetuilta heti asennuksen jälkeen. Nämä kielet ovat niille, jotka etsivät pehmeää ja kaunista ääntä "uunituoreista" kielistä. Monel-kieliä ei monilta suurilta valmistajilta enää saa, joten nämä Martinin kielet ovat hyppy puolikkaan vuosisadan taakse aikaan, jolloin kaikki oli paljon yksinkertaisempaa. Jos et ole varma pidätkö näistä, suosittelen kuitenkin kokeilemaan. Näiden hinta on laatusuhteeseen katsoen erittäin kohtuullinen ja nämä kestävät vaikka miten pitkään! Kannattaa kuitenkin ostaa varasetti, mikäli pidät näistä. Kun kokeilet moneleita, maailmasi muuttuu!