Soitan D-vireessä monipuolista musiikkia: tarvetta on jykevälle demppisoundille, mutta myös kirkkaalle ja joustavalle soolosoundille. Lisäksi kielten pitäisi taipua cleaneihin rämpyttelyihin ja näppäilyihin. Matalien kielien pitää siis olla tarpeeksi kireät, ja korkeiden tarpeeksi löysät, ja keskenään näiden pitäisi olla soundillisesti tasapainossa. Olen käyttänyt näitä kieliä jo useita vuosia ja valittamista ei juurikaan ole ollut.
Matalat kielet ovat tarpeeksi paksut. Soitan pitkäskaalaisella kitaralla, ja kireys matalimmissa kielissä on mukava. Myös intonaatiot saa helposti kohdalleen. Varsinkin D-vireessä kireys on sopiva, dropped C:kin menettelee, joskin matalin kieli menee aika löysäksi.
Korkeissa kielissä taas on tarpeeksi joustavuutta suurempiinkin bendeihin, mutta myös soundillisesti ja tuntumallisesti kielet ovat keskenään tasapainossa. Näppäilyhommat luonnistuvat varsin mukavasti.
Ainut valituksenaiheeni on F-kieli (G perusvireessä). D-vireessä kaipaisin ehdottomasti punottua kieltä, sillä ainakaan omasta kitarastani intonaatiota ei saa täydellisesti kohdalleen. Kieli on yksinkertaisesti liian ohut, säätövara loppuu kesken. Normisoitossa se ei juuri haittaa, mutta ainakin studioon otin käyttöön erillisen punotun kielen.
Hinta on mukavan alhainen ja kielet kestävät riittävän kauan kirkkaina. Omiin tarkoituksiini paras vastaan tullut kielisetti niin hinnaltaan kuin ominaisuuksiltaan. Punottu F-kieli ei silti olisi pahitteeksi.