"Hyvät ja halvat kuulokkeet" on usein vaarallinen google-haku. Useimmiten halvalla ei saa hyvää, vaan ainoastaan ison brändin halpistuotteen, joka ei ole lähelläkään laadukasta tuotetta.
Superluxin HD-662 F kuulokkeiden kohdalla ei näin ollut. Tämän parempia kuulokkeita et tule tällä hinnalla saamaan.
Vaikka kuulokkeet itsessään ovatkin muoviset ja pitkässä käytössä rasittavat, niin kotikäyttöön ne ovat hintalaadultaan melkein täydelliset.
Olen kuullut, että pienemmän budjetin studioissa näitä kuulokkeita on käytetty peräti äänitykseen. Eikä se ole näiden kohdalla mikään suuri rikos. Nämä eivät laadultaan vastaa aivan tappiin viritettyjä kuulokkeita, mutta peittoaa leikiten monet arvostetumpien brändien ylemmän keskitason kuulokkeet. Pelkkää logoa ei kannata nyt tuijottaa.
Itse käytin näitä pääasiallisesti musiikin kuunteluun, mutta hivenen myös äänenkäsittelyyn. Siihen nämä sopii oikein hyvin. Havaitsin pitkässä juoksussa hieman epämääräistä säröä vasemmalla puolella. Kukaan tutuistani eivät kuitenkaan huomanneet omien pariensa kanssa samaa, mutta minun kappaleeni kanssa kyllä. Joten tämä saattoi olla vain tapauskohtaista.
Jos muotoilu olisi hieman viimeistellympi, eivätkä näin muoviset, niin tietysti hinta nousisi samalla. Jos olet hankkimassa kuulokkeita pelkkään kotikäyttöön ja olet valmis budjettiratkaisuun, niin silloin suosittelen ehdottomasti näitä.