A
Paras Noise Gate hands down!
Tämä pedaali on ihan pakkohankinta jokaiselle rock- ja metal -soittajalle. Ei väritä yhtään soundia, ei syö gainia, toimii niin kompit kuin soolotkin. Selvä parannus verrattuna ykkösversioon, jonka toiminta oli hieman niin ja näin liidien ja soolojen kanssa. Yksi potikka, jolla säätää gaten toiminta, ei mitään turhaa tai ylimääräistä. Ainoana miinuksena voisi mainita suht nopeasti syövän paristoja, jolloin aiheuttaa signaalin säröytymistä ja kiertoherkkyyttä. Eli keikoille patterit uusiksi aina tai sitten virtalähteen kanssa, jolloin ei mitään ongelmaa.
Yksinkertaisesti ilman tätä ei pärjää, jos hajoaisi niin hankin välittömästi uuden tilalle, ei kuitenkaan mitään ongelmia kestävyyden kanssa ja järkälemäinen metallirakenne kestää kaikki haasteet kotoa treenikselle ja keikkapaikalta toiselle. 10+++. Kolmosversiota odotellessa ja kakkosversiosta nauttiessa!

1
0
Raportoi ongelmasta
l
Täydellinen pedaali
Pedaalilaudan paras kaveri. Vähentää kaiken ylimääräisen suhinan ja noisen pois. Nuppia vääntämällä löytyy se sopiva kohta itselle, riippuen kuinka tiukasti haluaa ääntä "kiristää" pois ylimääräisistä röpinöistä. Voi ottaa pois vaikka kaikki kieltä pitkin kulkevat sormiliukuäänet ja silti saada pikkaamalla sävelet ulos no problem. Soitan paljon kotona kuulokkeista ja korvat ovat säästyneet paljolta kun ei tarvitse huminoita ja särinöitä kuunnella säätäessä nuotteja tai metronomia välissä. Ihana ihana ihana pedaali.
0
0
Raportoi ongelmasta
H
6/5
Erinomainen, toimii juuri niin kuin pitääkin, kestää rekalla yliajon. Markkinoiden paras noise gate, ei kysymystäkään. Soundi ei muutu kytkettynä laisinkaan, virtalähteen kanssa vaikka jatkuvasti kiinni vehkeissä.
0
0
Raportoi ongelmasta
A
A no brainer really.
If you need a gate, get this one.
Equipped with a sturdy case that can take a beating and one knob that does it all. Just set a threshold-level and you're ready.
The sound doesn't change at all when the pedal is on.
I've used this pedal in every band practice and gig I've played to date, and I have no bad words to say.

JN
Hyvä noise gate
Hyvä petaali metalli räminään jota voin suositella. Saundi ei kärsi vaan oikeastaan parani itselläni tätä käyttäessä. Pystyy hyvin pitämään päällä myös sooloa soittaessa eikä vie sustainia pois
0
0
Raportoi ongelmasta