R
Helppo käyttää ja hyvät soundit
Olen käyttänyt tätä kotitreenaukseen, niin että auxin kautta soi taustat. Ja jonkin verran soittanut kitaroita tämän läpi. Yksi biisi on Spotifyssakin, joka on soitettu tän kaiutin ja mikrofonimallinnuksella. Myös jollain keikalla on soitettu suoraan pöytään tämän kautta, niin että säröt tulee mun pedaalilaudasta. Tässä siis voi valita mitkä osat ketjusta on käytössä, vaikkapa sitten vain kaiutinmallinnus tai vahvistin tai yksittäinen pedaali. Erittäin käyttökelpoinen ääni ja helppokäyttöinen. Miinusta lähinnä että plugi-ulostulo on vain mono, vaikka sisäisesti laite on stereo. Myös työn jäljestä sen verran, että itse vehje kestää varmaan yhtä paljon kuin mikä tahansa pedaali, mutta pari kertaa on potikoita pudonnut repun pohjalle, kun olen kaltoinkohdellut tätä kuljetuksessa.
0
0
Raportoi ongelmasta
S
Dnafx
Tämä arvio tulee muutaman tunnin soittelun jälkeen.
Hintaan nähden erittäin pätevä laite.
Pieni ja kevyt, sohvalla kuulokkeet päässä toimii mainiosti.
Saundien muokkailu onnistuu näppärästi jos tälläisten kanssa on aiemminkin näpräillyt, simppeliä pyörittelyä parilla valitsimella.
Rumpu hommelia /loopperia en ole kokeillut, en käytä muutenkaan.
En tiedä mikä olisi ollut lisä kustannus virta(on/Off) kytkimeen,sitä ei löytynyt laitteesta😊
En ole näitten "virta plugilla" vehkeiden suurin fani, tämä lähtee päälle virtalähteen kytkemisestä.
Aktiivi monitorin ja kuulokkeiden kanssa testailtu.
Imo.. Huntilla kyllä vastiketta, varsinkin sohvalla soitteluun👍

K
Does the job well
This is a good pedal. Very good option if wanting to start with modelling amps. Also, I would use as a backup on a gig. Sounds are good enough for most hobbyists.
0
0
Raportoi ongelmasta
LJ
Erinomainen laite
Hienot soundit ja mihin hintaan, huhhuh!
0
0
Raportoi ongelmasta
SH
Hyvä ja halpa laite.
Hintaan suhteutettuna monipuolinen, jämäkkä ja helppokäyttöinen multiefekti. Sisältää aikalailla kaiken tarvittavan, paitsi bluetoothin ja sitä myötä mobiilisovelluksen. Hintalaatu-suhde kohdillaan.
0
0
Raportoi ongelmasta