A
Loistava pedaali.
Tästä pedaalista olen tykännyt todella paljon. Tästä saa myös aika cleanin.soundin, joten voi käyttää bosterin tavoin, mutta tästä saa myös rankempaakin säröä. Tone-potikasta saa hyvin säädettyä kirkkautta/tummuutta. Halpa ja hyvä. Toimii!
1
0
Raportoi ongelmasta
M
Kuumat tuubit
Hot Tubes Nano on tukevarakenteinen minikoon pedaali. Säätimet ovat jämäkän oloiset ja selkeät. Omassani on pienenä heikkoutena ulkoisen virtalähteen sisääntulon väljyys, josta saattaa aiheutua pedaalin sammuminen.
Hot Tubes pedaali jäljittelee nimensä mukaisesti rankasti ajettuja putkia. Ensimmäisenä täytyy todeta, että pedaali on hyvin eri kuuloinen kuin useat muut OD-pedaalit. Pienillä overdrive-asetuksilla Hot Tubes antaa mukavan pienen crunchin ja suuremmilla mennään jo lähestulkoon fuzz-soundeihin. Yleistonaliteetti on melko bassovoittoinen, varsinkin jos pedaalia käyttää "Tone Off"-asennolla. En ole osannut vielä päättää, onko Hot Tubes oikea overdrive pedaali minulle, sillä käyttöni rajoittuu suurempisäröisten pedaalien boostaamiseen tai enemmänkin "tukevoittamiseen".

4
0
Raportoi ongelmasta
CG
Good pedal
The Hot Tubes Nano is a good pedal, but I’m giving only 4 stars for sound and versatility of sound because in my opinion this pedal works best with bright pickups. I’ve tried the pedal with both humbuckers and singlecoils and it works best with singlecoils and my Les Paul style guitar’s humbucker bridge pickup. If you need to tame bright pickups, go for this overdrive pedal.
0
0
Raportoi ongelmasta