Kolmen vuoden takuu
Miksi tarjoamme noin pitkän takuuajan?
Kolmen vuoden takuuaika on osoitus luottamuksestamme myymiämme tuotteita kohtaan. Uskomme, että se puolestaan luo asiakkallemme luottamusta Musikhaus Thomannia kohtaan. Samalla toivomme sen puhuvan omalta osaltaan niistä ponnistuksista, joita käymme etsiessämme tuotteita omien talonmerkkiemme (kuten the t.bone-mikit, the box-kaiuttimet) piiriin.
Poikkeukset palautusoikeudessa ja takuussa?
Takuussa on muutamia poikkeuksia, mutta ne ovat hyvin ymmärrettäviä. Kolmen vuoden takuu ei koske kulutustavaroita, kuten vaikkapa kieliä, rumpukapuloita, akkuparistoja, vahvistinputkia, valonheittimien polttimoja ja esimerkiksi rumpukalvoja. Takuu ei vastaa myöskään käyttövirheistä. Toisin sanoen takuun toteutumiseksi tuotteista on myös pidettävä huolta: instrumentit on säilytettävä asianmukaisessa ympäristössä ja niin edelleen. Olemme joustavia, mutta kukaan ei kai voi syyttää valmistajaa tai myyjää siitä, jos esimerkiksi kallis trumpetti muuttuu soittokelvottomaksi hien, pölyn ja syljen tukkiessa puhdistamatta jääneet venttiilit? Toisaalta osittain kulutustavaraksi laskettava symbaali on takuun piirissä, mikäli pellin hajoaminen on todistettavasti johtunut valmistusvirheestä, eikä vain siitä että pelti on murjottu rikki.
Mikäli tarvitset huolto- ja ylläpito-ohjeita, älä epäröi ottaa yhteyttä. Mikäli joku valmistaja tarjoaa 3 vuotta pidemmän takuun, tämä on luonnollisesti voimassa meidän takuustamme riippumatta.
Mitä tehdä jos jokin on rikki?
Pyydämme aina ennen palautusta ottamaan yhteyttä reklamaatio-osastoomme. Kolmen vuoden takuu astui voimaan helmikuun ensimmäinen päivä vuonna 2005 ja kaikki tuosta eteenpäin hankitut tuotteet ovat takuun piirissä. Emme vaadi mitään erillisiä takuupapereita täytettäväksi: takuutodistuksena toimii laskukopiosi, jonka saat tarvittaessa tulostettua itse jälkikäteenkin vaikkapa nettisivujemme kautta. Joidenkin tuotteiden kohdalla huolto on myös mahdollista Suomessa. Reklamaatio-osasto osaa aina parhaiten auttaa huolto- ja palautusasioissa, joten älä epäröi ottaa heihin yhteyttä kysymysten ilmetessä.
Mitä jos jokin on korjauskelvottomassa kunnossa?
Mikäli takuunalainen tuote ei ole korjattavissa, se vaihdetaan uuteen tuotteeseen. Jos samaa tuotetta ei enää valmisteta, tarjoamme lähimmän vaihtoehdon sen hetkisestä tarjonnasta tai hyvitämme maksamasi summan! Muistutamme kuitenkin tuotteiden ylläpidon ja oikean käsittelytavan tärkeydestä takuun toteutumiseksi.
Lakitekstiä?
Mikäli haluat saada tarkempia takuuta koskevia tietoja lakitekstimuodossa, pyydämme katsomaan sivuiltamme yritysesittelyn kohdalta osa-alueen "Sopimusehdot". Muutoin lienee helpompaa ottaa suoraan meihin yhteyttä ja kysyä asiasta ilman monimutkaisia lakikoukeroita ja pykäliä.
Kysyttävää?
Olemme aina kiinnostuneita ottamaan vastaan palautetta ja pyrimme myös vastaamaan kysymyksiin mahdollisimman pian, tulivat ne sitten puhelimitse tai sähköpostilla. Mikäli haluat ottaa yhteyttä tuotteiden laatuun liittyen, pyydämme kirjoittamaan sähköpostia Laadunvalvontaosastollemme.
Emme ole kiinnostuneita vain omien tuotteidemme laadusta, vaan myös monet tunnetut valmistajat ovat kokeneet kauttamme kertyvän palautteen hyödylliseksi tuotekehittelyssä.