10 muusikkoa, jotka lähtivät bändistä ennen mainetta ja mammonaa
Jotkut muusikot päättivät lähteä tai heidät potkittiin ulos bändistä juuri ennen kuin bändi nousi kuuluisuuteen. Tässä lyhyt lista esimerkeistä…
Jotkut muusikot päättivät lähteä tai heidät potkittiin ulos bändistä juuri ennen kuin bändi nousi kuuluisuuteen. Tässä lyhyt lista esimerkeistä…
On niitä muusikoita, jotka ovat tehneet paljon joidenkin ikonisten artistien menestyksen eteen joko livenä tai studiossa. On esimerkiksi olemassa Beatlesin äänitteitä, joista fanit tunnistavat heti ettei Ringo Starr ole rummuissa. Keitä nämä sessiomuusikot, jotka paikkaavat ja yleensä tekevät vielä enemmän ovat? Listasimme alle joitakin muusikoita, joita moni ei tunne vaikka pitäisi. Hal Blaine: “Tuntematon” tähti […]
Olemme varmasti kaikki katsoneet Oscar-gaalan, jossa näyttelijät, ohjaajat ja tuottajat pukeutuvat ykkösiin ja vastaanottavat palkintoja elokuvistaan. Myös soundtrackit, elokuvasävellykset ja muu musiikki ovat gaalassa isosti esillä ja muusikot ovat saapuneetkin paikalle usein joko erikoisesti pukeutumalla tai esiintyneet mieleenpainuvalla tavalla.
Joskus elokuvaroolit tarvitsevat hieman lisäeforttia. Oli se sitten 30 kg lihottaminen alle 6 kuukaudessa Batmanin rooliin tai uuden kielen tai aksentin oppiminen, näyttelijöiden on joskus treenattava hurjasti rooliaan varten. Joitakin elokuvia varten näyttelijät ovat joutuneet opettelemaan soittamaan (tai teeskentelemään soittavansa) musikaalista instrumenttia. Jotkut myös nauttivat siitä niin paljon, että jatkoivat opettelua kuvausten jälkeenkin. Seuraavaksi esittelemme […]
Vuoden 2020 Oscar-gaala on tänään! Monet lahjakkaat muusikot ympäri mailman esiintyvät useissa elokuvissa saaden ehdokkuuksia ja jopa palkintoja esiintymisistään ja näyttelijän taidoistaan. Osaatko nimetä elokuvat, joissa nämä muusikot näyttelivät?
You are currently viewing a placeholder content from Facebook. To access the actual content, click the button below. Please note that doing so will share data with third-party providers.
More InformationYou are currently viewing a placeholder content from Instagram. To access the actual content, click the button below. Please note that doing so will share data with third-party providers.
More InformationYou are currently viewing a placeholder content from X. To access the actual content, click the button below. Please note that doing so will share data with third-party providers.
More Information