Ohjekirja hiljaisuuden kuuntelijoille

Päivittäinen soundtrackimme on muuttunut karanteenin takia lähes kaikkialla. Lentokoneet, liikenteen humina ja jopa koulujen pihojen iloiset huudot ja naurut ovat hiljentyneet. Näinä aikoina monet näyttävät huomaavan oudon hiljaisuuden ja ollessamme tottuneita jokapäiväiseen elävään “abstraktiin musiikkiin” emme ehkä oikein osaa elää tämän uuden äänimaailman kanssa. Mutta mitä hiljaisuus oikeastaan on? Miten voimme käyttää sitä musikaalisissa projekteissamme? Tässä lyhyt ohjekirja hiljaisuuden kuuntelijoille, joka toivottavasti rikastaa luovia kokeilujasi.

Kuuntele avaruuden ääniä

Kun ajattelemme sanaa “hiljaisuus” niin päähämme tulee heti kuvia eristäytyneistä paikoista, kuten vuorien huipuista, aavikoista, niityistä ja muista hiljaisista paikoista, joihin ihmiset ja urbaani elämä eivät ole koskeneet. Jos haluamme viitata oikeaan hiljaisuuteen niin meidän on käännettävä katseemme (ja korvamme) avaruuteen tähtien, galaksien ja planeettojen väliin.

Päivittäin kuulemamme äänet ovat värähtelevien liikkeiden aiheuttamien partikkeleiden oskillaatioita, jotka monistuvat mekaanisesti ilmassa. Avaruudessa tällaisia ääniaaltoja tukevia partikkeleita ei ole, joten värähtely ei ole mahdollista. Sci-fi elokuvien planeettojen tai avaruusalusten räjähdykset ovatkin väärä kuva äänen kulkemisesta avaruudessa.

Tutkimusten ja teknologian sekä tiettyjen laitteiden ansiosta pystymme kaappaamaan kosmoksen säteilyn dataa, kuten radioaaltoja, jotka eivät ole ääniä. Nämä voidaan kuitenkin kääntää kuultavaksi materiaaliksi ja näin on mahdollista antaa “ääni” monelle avaruuden ilmiölle.

NASA on jo jonkin aikaa tarjonnut ilmaiseksi joitakin tällaisia mielenkiintoisia avaruuskokeiden aikana tehtyjä käännöksiä, joita halukkaat voivat käyttää esimerkiksi musiikissa. Lisätietoja tästä saat vierailemalla NASA:n kyseiselle aiheelle omistetulla sivulla tai kuuntelemalla soundeja NASAn virallisella Soundcloud -tilillä.

Suunnittele kaiuton huone -kokeilu

Tiedemiehet ympäri maailman ovat työskennelleet kovasti luodakseen ympäristön, joka olisi mahdollisimman lähellä “absoluuttista hiljaisuutta“. Tällaisia kaiuttomia huoneita on suunniteltu imemään ja hajottamaan suurin osa soonisista heijastuksista ja niitä käytetään sähköisten laitteiden testaamiseen tai akustisien ja psykoakustisien tutkimusten tekemiseen.

Säveltäjä John Cage sai vierailla yhdessä tällaisessa huoneessa 50-luvun alussa Harvardin Yliopistossa. Tuossa hiljaisessa ja yksinäisessä tilanteessa Cage kuuli kaksi ääntä: yhden korkean ja yhden matalan. John kysyi tästä laboratorion teknikolta, joka selitti hänelle, että korkea ääni syntyi Johnin hermoston toiminnosta ja matala taas kuului hänen verenkierrostaan.

Jos tämä kuulostaa mielestäsi siistiltä niin suosittelemme vierailemaan tällaisissa tutkimuslaitoksissa, jotka tarjoavat erityisiä vierailuja kyseisissä huoneissa. Se on sen arvoista!

Inspiraatiota historiasta

Vuonna 1952 Cage sävelsi hiljaisen teoksen, jonka nimi kertoi sen keston minuuteissa ja sekunneissa: 4’33”. Debyytissä sävellyksen esitti pianolla David Tudor, jonka tehtävänä oli olla soittamatta ja näyttämällä yleisölle kappaleen alku ja loppu avaamalla ja sulkemalla koskettimien suojaluukku. Auditorion yleisön oli kuunneltava ympäristön ääniä neljä minuuttia ja kolmekymmentäkolme sekuntia tuolien narinasta yskimiseen, ikkunoiden takaa tulevasta liikenteen huminasta vierustoverin hengitykseen.

Cage paljasti tällä voimakkaalla ja kiistanalaisella teoksellaan paradoksin: Hiljaisuus ei ole mitään ilman meitä ympäröiviä arvokkaita ympäristön ääniä ja että kaikki kuultavissa oleva on musiikkia. 4’33” ei siis ole musiikin kieltämistä vaan päinvastoin vahvistus siitä, että musiikki on kaikkialla. Tässä 4’33” metallibändi Dead Territoryn versioimana:

Löydä uusia äänimaailmoja

4’33” kokeilun jälkeen monet sävellykset alkoivat asettamaan kuuntelijan kaiken keskelle. Jos kuuleminen on havainnoinnin mahdollistava fyysinen välittäjä niin itse kuunteleminen tarkoittaa huomion kiinnittämistä havaittuun asiaan niin akustisesti kuin psykologisesti. Esimerkiksi Yoko Ono pyysi vuonna 1963 yleisöä kuuntelemaan sydämen tykytystä (Beat Piece) kun taas Max Neuhaus johti Listen-konserttien sarjassaan (1969) ihmiset urbaaneihin paikkoihin kuulemaan epätavallisia soundeja, kuten vilkkaiden liikenneristeyksien alla olevien tunneleiden huminaa ja metropysäkkejä, joissa Neuhaus pyysi yleisöä suuntaamaan korvat kaikkiin ympäröiviin ääniin.

Muutama vuosi myöhemmin vuonna 1971 syntyi äänimaiseman konsepti, jota määrittää kaikkien äänien kokoelma missä tahansa olemmekin. Tässä lyhyessä ja intensiivisessä videossa Raymond Murray Schafer ohjaa meidät löytämään äänimaiseman:

https://www.youtube.com/watch?v=rOlxuXHWfHw

Tietoisuuden kasvattaminen

Arvon antaminen hiljaisuudelle tarkoittaa sitä, että meidän on lisättävä tietoisuuttamme äänestä ja vahvistettava kykyämme keskittyä kuuntelemiseen. Kuinka monta kertaa sinulle on tapahtunut niin, että olet hävittänyt instrumenttisi soundin jamien aikana muiden taajuuksien alle?

Yhdysvaltalainen säveltäjä Pauline Oliveros selvitti, että tiettyjen Soonisten Meditaatioharjoitusten rakenne voisi auttaa muusikoita improvisaatioharjoituksissa. Ensimmäiset tällaiset harjoitukset kehitettiin 70-luvulla joidenkin improvisaatiosessioiden aikana tarkoituksena ohjata osallistujia kuuntelemaan aktiivisesti. Oliverosin harjoitukset pyrkivät antamaan strategista rakennetta musikaaliselle vastaanottokyvylle, pitämään yllä korkeaa keskittymiskykyä ja kuuntelemaan itsensä lisäksi myös muita ja ympäristöä.

Jos kiinnostuit tästä niin Sooniset Meditaatiot (Sonic Meditations) on koottu samannimiseen Smith Publicationsin julkaisemaan kirjaan, jonka voit löytää myös netistä.

Kuuntele ikonisia biisejä toisesta näkökulmasta

Jokapäiväisen soundin luova potentiaali johti monet bändit ja tuottajat luomaan kollaaseja, sekoituksia ja ääniympäristöjä hyvin tuloksin. Esimerkiksi The Beatles piti magneettisen nauhan luomista mahdollisuuksista ja manipuloi McCartneyn äänitettyä naurua siihen pisteeseen, että se kuulosti lokilta, josta tuli ikoninen osa biisiä Tomorrow Never Knows (1966). Seuraavana vuonna McCartney itse esitteli mysteerisen magneettisille nauhoille tehdyn sävellyksen Carnival of Lightin, jonka mies teki Sgt. Pepper’s äänitysten ollessa tauolla.

Black Sabbath käytti kuolinkellojen myrskyn aikana luomia soundeja ensimmäisen studioalbuminsa ensimmäisessä biisissä, joka loi perustan koko albumin miljöölle. Ozzy Osbourne sanoi idean tulleen tuottaja Roger Bainilta, joka lisäsi kyseisen äänielementin aiemmilta äänitteiltä, joita miehellä oli mukanaan. Tämä naturalistinen lisäys täydensi Black Sabbathin herättämän kuvan ja skenaarion.

Monien esimerkkien joukosta erottuu myös Pink Floydin biisi “Time” (1974), jossa bändi käytti Alan Parsonsin luovaa mieltä asettaakseen biisin introon erilaisten antiikkiliikkeessä äänitettyjen kellojen ääniä.

Huomisen rakentaminen tämän päivän soundeilla

Mielenkiintoinen kokeilu “Cities & Memories” kerää äänitteitä monien paikkojen ympäristöistä ympäri maailman ja yhdistää ne mahdollisimman moneksi uudeksi ääniraidaksi. Nämä biisit voivat dokumentoida paikan äänen todellista muutosta tai toimia tulevaisuuden näkymän artistisena tulkintana. Näitä soundeja on nyt jo yli 3 000, joita on äänitetty 90 eri maassa. Äänitteet dokumentoivat loputtoman määrän äänimaisemia San Franciscon satamasta Turkanan kalastajien lauluihin ja Venetsiaan, Taipeihin sekä Birminghamiin. Jokainen voi ottaa osaa projektiin ja lähettää uusia äänikuvia missä muodossa tahansa, kunhan se on sidottu johonkin paikkaan.

https://citiesandmemory.com/what-is-cities-and-memory-about/

Minkälainen suhde sinulla on erilaisiin äänimaisemiin ja hiljaisuuteen? Oletko käyttänyt niitä musiikissasi? Kerro mielipiteesi/kokemuksesi kommenteissa.

Tommi aloitti rumpujen soiton 12 vuoden iässä. Hän tykkää myös soittaa "iltanuotiokitaraa" ja nauttii kaikesta musiikista avoimin mielin. Groovaus ja fiilis on Tommille tärkeintä.

Näytä kaikki Tommin blogipostaukset