Poikkihuilu VS nokkahuilu: lopullinen vertailu

Eivätkös ne ole sama asia ja tuota samanlaisen äänen ja soundin? Öö ei ja ei! Jostain kumman syystä huilu ja nokkahuilu sekoitetaan usein keskenään ja monet eivät tiedä niiden eroja… Tänään tarjoamme lopullisen ja selkeän vertailun, jotta tämä asia saadaan hoidettua! Nokkahuilu on se “aloittelijan soitin”, joka on monelle tuttu ala-asteen musiikkitunneilta. Poikkihuilu taas on soitin, jota voit alkaa soittamaan kun olet saavuttanut tietyn tason nokkahuilulla. Riittääkö tämä? Ei aivan, joten sukelletaanpa syvemmälle!

Olen hämmentynyt, kertokaa lisää!

Soprano-nokkahuilun suukappale

Varmaa on se, että molemmat soittimet ovat melko vanhoja ja niillä on pitkät perinteet. Esihistoriallisella ajalla huilusoittimet tehtiin ontoista luista ja niitä soitettiin joskus vain yhdellä kädellä, yleensä molemmilla. Hyvin yleisen panhuilun lisäksi, joka on tehty yksittäisistä eri pituisista bambu– tai luuputkista, käytettiin myös monia nokkahuilumaisia instrumentteja.

Nokkahuilu tunnetaan 1400-luvulta lähtien sen nykyisellä nimellä, joka tulee ranskankielen verbistä “recorder” (tarkoittaen: muistaa, oppia ulkoa, toistaa, tuoda mieleen, resitoida, soittaa musiikkia) sekä sen substantiivimuodosta “recordeur” (joku joka kertoo uudelleen, kiertelevä laulaja). Kuulostaa keskiaikaiselta, eikö? Niin kuulostaakin, sillä kyseinen soitin ja sen nimi viittaa kyseisen aikakauden hovimuusikoihin ja -viihdyttäjiin, joita kutsuttiin nimellä  “jongleur” (narri), jotka opettelivat runoja ulkoa ja esittivät ne joskus yhdessä tämän tyyppisen instrumentin kanssa.

Se oli seuraavien kolmen vuosisadan ajan yksi suosituimmista puupuhaltimista myös siksi, että sen tonaaliset ominaisuudet ovat lähellä ihmisääntä. 1800-luvulla se kuitenkin unohdettiin tai korvattiin muilla soittimilla, mutta elvytti suosionsa taas 1900-luvun puolivälissä. Siitä lähtien se on nauttinut suurta tunnustusta vakavastiotettavana soittimena etenkin (mutta ei ainoastaan) ensimmäisenä soittimena lasten musiikkikasvatuksessa.

Poikkihuilun comeback

Barokkiaikakaudella poikkihuilu, joka oli ennen tätä vajonnut hieman unholaan, nousi taas parrasvaloihin. Silloin “flauto dolce” (nokkahuilu) ja “flauto traverso” (poikkihuilu), niin kuin niiden italialaiset nimet havainnollistavat, erotettiin selvästi toisistaan ensimmäistä kertaa.

Poikkihuilu todisti olevansa parempi orkesterisoitin sen läsnäolevamman soundin johdosta ja kun orkestereiden koko kasvoi klassisen ja romantiikan aikakausilla se kehittyi tämän päivän muotoonsa (Boehm flute). Tämä uusi malli korvasi nokkahuilun sen uusien ominaisuuksien ansiosta: se valmistettiin ensimmäistä kertaa metallista, joka mahdollisti äänenvoimakkuuden ja kantaman huomattavan kasvun.

Lisäksi aiemmin saavuttamaton tekninen virtuoosimaisuus oli nyt mahdollista täysin uuden sävellajijärjestelmän ansiosta, joka mahdollisti romanttisen repertuaarin soittamisen ensimmäistä kertaa. Poikkihuilu on siitä lähtien nauttinut suurta suosiota ja on nykyään yksi soitetuimmista instrumenteista Euroopassa.

Erot? Ei vain soittoasento!

Huomattavin ero näiden instrumenttien välillä on soittoasento ja orientaatio. Nokkahuilua pidetään pystysuorassa molemmat kädet ylävartalon edessä kun taas poikkihuilua pidetään poikittain suusta kohti oikeaa olkapäätä. Koska tämä voi johtaa niskan, hartioiden ja alaselän ryhtiongelmiin, erityisesti lapset tarvitsevat selkeää ohjeistusta opetellessaan poikkihuilun soittamista.

Sormitusjärjestelmä on myös eri: Poikkihuilussa on läpillä peitettävät äänireiät kun taas nokkahuilussa on yksinkertaisemmat kolot, jotka on porattu suoraan putkeen. Nokkahuilu vaatii joskus jokseenkin epämukavia sormien asetteluja, jotta kaikkien kromaattisen skaalan äänien soittaminen olisi mahdollista. Poikkihuilun järjestelmä ja mekaniikka on ehkä hieman mukavampi, vaikka myös sillä joidenkin äänien tuottaminen voi saada sormet kipeiksi.

Molempien instrumenttien soundi pohjautuu samaan periaatteeseen: Ilmavirta kulkee putken sisällä ja hajoaa kahtia kun tietyt putken reiät avataan. Tämä aiheuttaa ilman värähtelyn soittimessa ja riippuen auki olevista rei’istä ilmavirran pituus ja nopeus vaihtelee tuottaen eri nuotteja. Nokkahuilussa ilmavirta kulkee suukappaleen pienen välin (huulen) lävitse, joka on vakio. Poikkihuilun soittajien täytyy kuitenkin muodostaa tämä polku itse huulillaan. Tämä vaatii hyvää huulien sekä hengityksen kontrollointia. Suurin näiden kahden instrumentin välinen ero on siis ilmavirta ja sen kontrollointi. 

Poikkihuilun huuliotteet

Päätelmä

Poikki– ja nokkahuilun perimä on sama, mutta ne ovat kehittyneet eri suuntiin vuosisatojen aikana. Molemmat ovat kuitenkin vakavastiotettavia soittimia henkeäsalpaavan musiikin luomisessa. Onkin erittäin kannattavaa tietää mihin nämä molemmat loistavat soittimet pystyvät. Tule kauppaamme kokeilemaan niitä! ?

Takaisin artikkelin alkuun

Tommi aloitti rumpujen soiton 12 vuoden iässä. Hän tykkää myös soittaa "iltanuotiokitaraa" ja nauttii kaikesta musiikista avoimin mielin. Groovaus ja fiilis on Tommille tärkeintä.

Näytä kaikki Tommin blogipostaukset