Hit The Tone: Ty Segall & Fuzz War

Hit The Tone: Ty Segall & Fuzz War

Tässä HIT THE TONE artikkelissa keskustelemme kuinka saavutat planeetan paksuimman ja voimakkaimman fuzzin. Tämän meille tulee havainnollistamaan erittäin tuottelias kalifornialaisrokkari Ty Segall…

???


Onko Ty Segall todella niin merkittävä?

Nykyään kun kaikki näyttää olevan ohimenevää, jotkut harvat muusikot – muutamat artistit yleensäkin – näyttävät luovan jotain, joka tullaan muistamaan vuosikymmenienkin päästä. Tämä kalifornialainen on yksi heistä. Vain 31 vuoden iässä, Segallista on tulossa yksi kaikkien aikojen tuotteliaimmista muusikoista ylittäen 30 studiojulkaisua vain kymmenessä vuodessa (jopa 4 viime vuonna)!

Hänen työnsä on ottaa iso osa viimeisten 60 vuoden musiikista (garage, punk, psykedeelinen, glam, noise, folk, hard rock, blues…), sekoittaa ne ja saavuttaa soundi, joka kuulostaa ilmeisistä vaikutteistaan huolimatta todella persoonalliselta. Hänen riffi- ja melodiaintuitionsa sekä kyky  ympäröidä itsensä loistavilla muusikoilla saavat aikaan täydellisen yhtälön. Jos hänen tuotannostaan pitäisi korostaa kaksi albumia, ne olisivat Twins (Drag City, 2012) sekä Slaughterhouse (In the Red, 2012).


OK, mutta miksi erityisesti nämä albumit?

Molemmilla levyillä Segallin oveluus erottuu hyvin yhdistämällä Black Sabbathin voimakkuus melodioilla, jotka voisivat olla loistavan Brian Wilsonin säveltämiä. Puhutaan siis garage punkin, heavy metallin ja West Coast popin uudelleentulkinnasta. Sanotaan kuitenkin, että Slaughterhouse jatkoi garage punkkia siitä mihin Iggy Pop & The Stooges jättivät sen Raw Powerilla. Nämä ovat kiistatta albumeita täynnä voimaa, intensiteettiä, säröä, täydellisiä riffejä sekä lyömättömiä kertsejä.


No okei! Mutta miten hän saa tuon soundin??

Vuoden ’66 Fender Mustangin ja 1982 Fender Twin Reverb Silverface vahvistimen lisäksi Segall saavutti tuon “vuosisadan raivokkaimman soundin” säröpedaaleillaan ja varsinkin yhdellä tietyllä: Death by Audio Fuzz War. Tämä pedaali oli niin tärkeä Segallin soundille, että hän omisti sille biisin näyttääkseen mitä mahdollisuuksia tällä “paksuin fuzz mitä koskaan on saatu” -pedaalilla on. Kuuntele alta tämä 10 minuuttinen kokeileva raita…


Death By Audio Fuzz War! Kerro toki lisää, tämä kuulostaa fantastiselta!

Nyt puhutaan siis yrityksestä, jonka motto on valmistaa pedaaleita ” kaikille melun luojille, vallankumouksellisille ja kokeilunhaluisille“. Melkoisen tarkoituksenmukainen julistus epäilemättä. Death By Audio on kehittänyt artefakteja, kuten Waveformer Destroyer ( fuzz / filter / boost neljällä kytkimellä) tai Robot ( 8-bittinen signal converter).

Yhteinen nimittäjä heidän kaikissa pedaaleissaan on viedä soundi äärimmilleen ja he välttävät aina kaikkia turhia ominaisuuksia tai teknologiaa: suurimmassa osassa heidän pedaaleistaan on kaksi tai kolme potentiometriä eikä enempää kuin kaksi kytkintä. Ei näyttöjä, monimutkaisia interfaceja tai yhteensopivuusongelmia. Tässä on toinen yleinen idea Death By Audion takana: älä lyö efektejä yli, keskity vahvistimeesi ja erityisesti kitaraasi. Tämä tekee sinusta loistavan.

80-luvun hardcore punkin tärkeilemättömällä designilla ja estetiikalla Fuzz War löytää suurimman monipuolisuutensa tone potentiometrissä. Sen soundi muistuttaa joiltakin osin Big Muffia , mutta voimakkaammassa ja agressiivisemmassa kontekstissa. Tämä pedaali saattaa eri asetuksilla kuulostaa vedenalaiselta hirviöltä tai kimeimmältä linnulta, jonka voit kuvitella. Me kuitenkin neuvomme aina heitä, ketkä tietävät mitä heillä on käsissään, käyttämään intuitiivisia ja käytännöllisiä asetuksia.


Selvä, ja kuka muu käyttää tätä pedaalia?

Fuzz War on yksi pääpedaaleista psykedeelisen autotallirockin uudessa tulemisessa USA:n länsirannikolla, joten ei ole ihme, että se on esimerkiksi John Dwyerin (Thee Oh Sees), Christian Blandin (The Black Angels), Shana Clevelandin (The Light), Nathan Williamsin (Wavves), Elvis Kuehnin (Fidlar) tai James Peetrallli (White Denim) kaltaisten tyyppien suosikki.

Sen monipuolisuuden johdosta ei ole myöskään yllättävää, että sitä käyttävät myös muut loistavat artistit, kuten Sebastien Grainger (Death from Above), Kevin Shields (My Bloody Valentine), Mick Thomson (Slipknot) tai Graham Lewis (Wire). Tämä pedaali ei ole vitsi!


Okei, mutta miten saan tuon soundin kotona?

Jos haluat päästä lähelle Ty Segallin soundia levyillä Twins ja Slaughterhouse ja on mielestäsi vaikeaa hankkia ’66 Mustang (kukaan ei tule sinua siitä moittimaan, oikeasti), parasta on hankkia itselleen mikä tahansa MustangFenderin putkivahvistin sekä yksi tämän kalifornialaisen eniten käyttämistä pedaaleista. Kuten olemme selventäneet aiemmin, artefakti, joka edustaa Segallin soundin alkua ja loppua on Death by Audio Fuzz War -pedaali, mutta se voidaan myös korvata kahdella muullaDBA Reverberation Machinella ja erittäin taloudellisella Electro Harmonixin Little Big Muffilla.


Päätelmä

Ty Segall opettaa meille näillä kahdella albumilla (ja Death By Audion valmistamalla Fuzz War säröpedaalilla), että sinun on kiinnitettävä huomiota tekniikkaan tottakai, mutta mitä ei saisi jättää huomiotta on se toinen osa: vaikutteet, jotka olet ottanut kuulemistasi albumeista, sormesi, mielesi ja sydämesi. Joten kyllä, jos haluat kuulostaa Segallilta, tarvitset Death By Audio Fuzz War pedaalin, mutta älä unohda kuunnella The Stoogesia, Black Sabbathia ja T. Rexiä. He näyttävät sinulle tien.

???

Kuuntele myös Tyn muita projekteja/bändejä:
Ty Segall / Ty Segall Band / Fuzz / Sic Alps / Epsilons / Ty Segall & White Fence

Author’s gravatar
Tommi aloitti rumpujen soiton 12 vuoden iässä. Hän tykkää myös soittaa "iltanuotiokitaraa" ja nauttii kaikesta musiikista avoimin mielin. Groovaus ja fiilis on Tommille tärkeintä.

Leave a Reply