Hit the Tone! Stewart Copeland

Hit the Tone! Stewart Copeland

   

Historiaan mahtuu vain muutama rumpali, jotka osaavat yhdistää eri genrejä soitossaan. Yksi heistä (ellei paras) on epäilemättä Stewart Copeland! Copeland määritteli pop- ja rock-rumpaloinnin uudelleen triossa nimeltä The Police, jonka hän perusti yhdessä Andy Summersin ja Stingin kanssa. Hän teki sen yhdistelemällä mm. reggaeta ja jazzia käyttäen erilaisia rumpurakenteita (ja tuomalla mm. octobanit mukaan ja käyttämällä ns. “lapsille tarkoitettua symbaalia) sekä synkooppeja, joissa hallitsijana toimi hi-hat.

Tulemme tässä artikkelissa sukeltamaan siihen kuuluisaan “Copeland-soundiin” ja esittelemme muutaman tempun, joilla sinusta voi tulla seuraava pop- ja rock-rumpaloinnin kuningas/kuningatar.


Älä aina kulje muiden mukana

Silloin kun tuottajat yrittivät saada rumpuja kuulostamaan mahdollisimman suurilta ja muusikot alkoivat käyttämään 14″ ja 16″ lattiatomeja räkkitomeina, Stewart Copeland lähti kulkemaan eri suuntaan: Hän etsi äänenvoimakkuutta ja isompaa sekä dynaamisempaa soundia pienemmillä ja kireämmillä rummuilla sekä kimeämmillä ja “nopeammillasymbaaleilla.

Miten hän teki sen? Se ei ollut kovin vaikeaa: Stewart käytti mm. 13” haitsua sekä octobaneja, jotka Tama toi markkinoille vuonna 1978. Octobanit ovat pitkiä tuubimaisia tomeja, joissa on hyvin kireä soundi ja attacki. Niiden halkaisija on yleensä 6″ ja niiden pituus vaihtelee 11” ja 23,5” välillä ja juuri niiden pituus antaa jokaiselle rummulle sen tunnusomaisen soundin ja sävelen (mitä lyhyempi runko sitä korkeampi sävel). Katso alla oleva video, jossa Copeland kertoo niistä yksityiskohtaisemmin:

YouTube

Lataamalla videon hyväksyt YouTuben tietosuojakäytännön.
Lisätietoja

Lataa video

Copeland käyttää myös paljon splasheja (yleensä 6 ja 8 tuumaisia) ja auttoi myös Paistetta kehittämään ensimmäisen oman modernin splashin. Esimerkkejä octobanien ja splashien käytöstä The Policessa? Tässä olkaa hyvät:

YouTube

Lataamalla videon hyväksyt YouTuben tietosuojakäytännön.
Lisätietoja

Lataa video


Näyttäkää minulle hänen settinsä!

Usein sanotaan, että on olemassa kahdenlaisia rumpaleita: Niitä jotka kahmivat ympärilleen suuren kasan erilaisia rumpuja ja niitä, jotka valitsevat rumpunsa tarkasti ja vain sen mitä tarvitsevat. Stewart Copeland, joka käytti oikeastaan samaa settiä kaikilla The Policen viidellä albumilla, on esimerkki jälkimmäisestä.

Virvelinä Stewart käytti Pearlin 14″x5″ Jupiteria sekä Taman 14″x5″ chrome/brassia 1,5 mm rungolla. Sille pitivät seuraa 22 x 18″ basari, 10″, 12 x 8″ ja 13 x 9″ räkkitomit sekä 16″ ja 18 x 16″ lattiatomit octobaneja unohtamatta.

Symbaaleista puhuttaessa meidän on puhuttava etenkin haitsuista. ?

YouTube

Lataamalla videon hyväksyt YouTuben tietosuojakäytännön.
Lisätietoja

Lataa video

Kuuletko tuon? Kuulostaa siltä, että monessa The Policen biisissä keskeinen osa koko biisiä ja perkussioita on hi-hat. Copeland kehitti 12″ mallilla ja hyvin tarkoilla iskuilla perustan soundille, jollaista ei oltu ennen nähty. Nopea katsaus muihin Stewartin käyttämiin pelteihin: 6″ cup chime, 16″, 17″ ja 18″ crashit sekä 18″ ja 22″ ride (joka kehitettiin yhdessä Paisteen kanssa) sekä tietenkin vielä 8″, 10″ ja 12″ splashit.

Saatat miettiä miksi käymme läpi Copelandin setin eri osia. Mielenkiintoista on se, että vaikka tuotantotavat ja soundit vaihtelivat The Policen uran kehittymisen myötä kuivasta ja lähellä olevasta soundista levyllä Zenyatta Mondatta (1980, A&M Records) rapeampaan soundiin levyllä Synchronicity (1983, A&M Records) niin Copelandin rumpusetti pysyi oikeastaan samana!


Okei kerro minulle miten soitan kuin Stewart Copeland?

Voidaksemme syventyä tähän asiaan meidän on selvitettävä muutama asia:

Stewart Copelandia pidetään yhtenä maailman vaikutusvaltaisimmista muusikoista. Mitä tämä tarkoittaa? Hän sekoittaa soitossaan jazzia, Libanonilaista musiikkia sekä reggaeta ja kääntää koko sopan omalle kielelleen. Tämä on yksi hänen jäljittelemättömän tyylinsä avainasioista: Kukaan ei sano, että The Police soitti tangoja, mutta heillä on esim. Roxanne, jossa voit kuulla selviä tangomaisia piirteitä.

YouTube

Lataamalla videon hyväksyt YouTuben tietosuojakäytännön.
Lisätietoja

Lataa video

Toinen Copelandin suurista salaisuuksista on aksentit. Joskus hän jakeli niitä hyvin säännöllisesti ja symmetrisesti, kuten vaikkapa biisissä Don’t Stand So Close to Me, mutta joskus myös hyvin arvaamattomalla ja spontaanilla tavalla antaen biisille raikkautta ja iskevyyttä. Esimerkiksi biisissä Demolition Man, Stewart sekoittaa haitsurytmiä satunnaisilla aksenteilla rideen ja biisistä tulee yhtäkkiä jotain aivan muuta. Nämä yksityiskohdat, joista moni rumpali saattaa ajatella “onpa irtonaista ja kaoottista”, ovat Copelandille yhtä helppoa kuin hengittäminen kiitos hänen loistavan rytmitajunsa ja hänen soittonsa on kaikkea muuta kuin kaoottista.

Copelandin jokaisen biitin ensimmäinen tahti yllättää kuulijan aina. Ei niin selvät rytmit (aksentoitu korkea tomi-isku tai pieni/suuri hiljaisuus ennen toista tahtia) muuttavat biisien ilmettä. Kun alat ymmärtämään näitä yksityiskohtia ja lisäämään niitä hienovaraisesti soittamiesi fraasien alkuihin, olet lähempänä Copeland-soundia“.

Kuuntele myös hänen settiään tarkasti. Copeland vahvisti tyyliään synkoopeilla (yksi lajin mestareista) sekä yhdistämällä eri komppeja, kuten 6/8 ja 3/4. Tämä voi kuulostaa kvanttifysiikalta, mutta kannattaa kokeilla!

Tarkkaile oikeaa jalkaasi. Kuuntele tämä kertsi ja huomaat kuinka hänen oikea jalkansa ja oikea kätensä ovat täysin itsenäiset etenkin kohdassa, jossa riden aksentit täyttävät hienosti basari-iskujen välejä. Taas yksi huomion arvoinen yksityiskohta.

Käytä teknologiaa vain jos biisi sitä tarvitsee. Esimerkiksi biisissä Walking on the Moon Copeland tekee kompista hyvin kevyen tuntuisen letkeällä reggae-otteella ja virveliin sekä haitsuun on lisätty pieni kaiku. Sillä aikaa kun monet käyttivät teknologiaa korjatakseen virheitä, Copeland käveli jo kuussa. ?

YouTube

Lataamalla videon hyväksyt YouTuben tietosuojakäytännön.
Lisätietoja

Lataa video

Kapulat

Ennen kuin lopetamme niin vielä yksi asia: Rumpukapulat. Copeland kehitti yhdessä Vaterin kanssa amerikkalaisesta pähkinäpuusta valmistetut signaturekapulat pyöreällä päällä, mikä tarjoaa kirkkaan ja selkeästi artikuloivan soundin etenkin haitsua ja ridea soitettaessa.

Mutta tärkeämpää kuin itse kapulan malli on kuitenkin tekniikka. Rumpalit kiistelevät usein samasta asiasta: matched grip vai traditional grip? Jälkimmäisessä tekniikassa oikea kapula otetaan peukalon ja etusormen väliin ja vasen peukalon ja etusormen väliin jäävään reikään käsi ns. “väärin päin” niin, että keskisormi ja nimetön tukevat sitä. Matched gripissa molempia kapuloita taas pidetään peukalon ja etusormen välissä kädet “oikein päin” muiden sormien pitäessä kapulasta kiinni hellästi. Alla olevat kuvat selittävät asian paremmin.

Copelandin mielipide on selvä: “Suosin perinteistä otetta. Teoriani on, että peukalo on vahvempi kuin etusormi ja paine ohjataan kapulaan suoremmin peukalolla kuin peukalon ja etusormen yhdistelmällä matched gripissa.”

Voit kuitenkin nähdä Copelandin käyttävän molempia otteita monissa videoissa. Hän kun tekee asiat aina omalla tavallaan.

YouTube

Lataamalla videon hyväksyt YouTuben tietosuojakäytännön.
Lisätietoja

Lataa video


Oletko seurannut Copelandin soittoa enemmän? Mistä pidät hänen soitossaan? Mistä et? Kommentoi täällä tai Facebook-postauksessa.

??????

Author’s gravatar
Tommi aloitti rumpujen soiton 12 vuoden iässä. Hän tykkää myös soittaa "iltanuotiokitaraa" ja nauttii kaikesta musiikista avoimin mielin. Groovaus ja fiilis on Tommille tärkeintä.

Leave a Reply

MAINOS