Hit the Tone! Michael Kiwanuka

Hit the Tone! Michael Kiwanuka

Autamme sinua kuulostamaan yhtä coolilta (tai lähelle) kuin Michael Kiwanuka

Tarkoitatko tyyppiä, joka elvytti soulin?

Juuri häntä. Mies joka hyppäsi parrasvaloihin uutena Terry Callierina (täydellinen esimerkki tästä vertailusta on Michaelin biisi “Home Again“) äänitti toisen albuminsa sen jälkeen kun Kanye West räjäytti hänen tajuntansa ja motivoi häntä luomaan albumin Love & Hate (2016, Polydor). Tämä julkaisu esitteli meille jättimäisen Kiwanukan, joka nousi nöyrästä alusta debyytillään ja liikkui sitten uuteen mahtavaan suuntaan.

Ja tämä lontoolainen tietää mitä tekee. Uudella tasollaan ja loistavan tuottajan Danger Mousen johdolla, Kiwanuka tuo yhteen jättiläiset, kuten Bill Withers, Curtis Mayfield tai jopa Isaac Hayes. Heidän esityksensä kulkee soulin, gospelin, folkin, funkin ja psykedelian läpi unohtamatta sitä faktaa, että olemme astumassa jo 2020-luvulle.

Miehen kolmannella albumilla Kiwanuka (2019, Polydor) tämä britti lisää tandemiinsa Danger Mousen lisäksi tuottaja Inflon vakuuttaakseen sen mitä hän näytti meille jo albumillaan Love & Hate: loistavaa soulia, joka on samanaikaisesti modernia ja klassista vetäen puoleensa niin sydämen ja aivot kuin lanteet. Ei mikään helppo tehtävä…

Tässä artikkelissa yritämme ohjata sinua äänittämään sillä tietyllä “vintage-soundilla”, joten eiköhän mennä eteenpäin!


Mitä tarkoitamme puhuessamme vintagesta

YouTube

Lataamalla videon hyväksyt YouTuben tietosuojakäytännön.
Lisätietoja

Lataa video

Kannattaa kuunnella yllä oleva biisiSolid Ground” ja tiedät mitä tarkoitamme. Miten siis saat tuon soundin? Kiwanukan biisit sisältävät paljon yleisiä elementtejä, kuten akustista kitaraa, mutta Danger Mousen mukaantulon myötä hän alkoi käyttämään uusia kikkoja. Yksi näistä kikoista on 70-luvun lopussa valmistettu Prophet 5 syntetisaattori. Näin Kiwanuka kertoo itse: “Se on tuhansien muusikkojen käyttämä soundi, mutta minulle se on uusi ja kaunis”. Puhumme nyt siis syntetisaattorista, joka on niin legendaarinen, että sillä on jopa oma tribuuttisivu.

Toinen leima Kiwanukan setupissa Danger Mousen kohtaamisen jälkeen on vintage-kitaroiden käyttö. Hän käyttää esim. Fender Stratocasteria, joka on yksi historian vanhimmista sähkökitaroista ja jota käyttävät vieläkin lukuisat artistit.

Danger Mouse kruunattiin neroksi kun hän päätti sekoittaa Beatlesin sampleja Jay-Z:n musiikkiin. Tästä perinteisen ja avant-garden sekoituksesta lähti unelmointi musiikista, joka kuulostaa puhtaalta tämän vuosisadan musiikilta, mutta vanhalla mausteella. Tämän ihmeen luomiseksi Danger Mouse käytti samplereita, kuten alla:

Nämä kolme edellistä esimerkkiä ovat erilaisia tapoja saavuttaa klassinen soundi: viime vuosikymmeninä valmistetut soittimet, 60-80-luvuilla suunnitellut soittimet (joita valmistetaan edelleen) tai nykyään valmistetut soittimet, joilla voi luoda retro-soundeja synteesillä tai sämpläämällä. Tämä viimeisimpänä mainittu tapa tietenkin mahdollistaa paljon teknologian kehittymisen vuoksi (prosessointi, samplerit ja muut), mutta keskitymme kuitenkin tässä artikkelissa toisena mainittuun tapaan (kolmas ansaitsee/tarvitsee jo oman artikkelinsa). Miksi? Rehellisesti sanottuna… Kenellä on aito Neve 8078 autotallissaan pölyttymässä ja keräämässä hometta?

YouTube

Lataamalla videon hyväksyt YouTuben tietosuojakäytännön.
Lisätietoja

Lataa video


Miten saat kitarasi kuulostamaan vintagelta

Klassisen soundin saamisesta on yleinen ohje, joka sanoo, että jälkieditointi ei muokkaa soittimestasi tulevaa soundia niin vakuuttavasti. Siksi ensimmäiseksi on tärkeää valita hyvä materiaali. Kitaroiden tapauksessa suositellaan yleensä tähtäämään puhtaaseen ja tiukkaan soundiin. Jokainen yllä oleva malli – Gibson Firebird, Gibson Les Paul, Fender Telecaster tai Fender Stratocaster – sopivat tuohon profiiliin.

On myös suositeltavaa olla pahoinpitelemättä volumea ja leikkiä enemmän tonella sekä mikkivalikoimalla. Mikeistä puheenollen muista, että yksikelaisia mikkejä käyttävien ja humbucker-mikkejä käyttävien kitaroiden välillä on suuri ero. Yksikelaiset tuottavat lämpimän soundin, mutta tuottavat pärinää kovilla äänenvoimakkuuksilla kun taas humbuckerit eliminoivat tämän pärinän, mutta tuottavat vankemman soundin. Päästäksesi lähelle Kiwanukan musiikkia, sopivasti vahvistettu yksikelaisilla mikeillä varustettu kitara toimii loistavasti. Etkö vakuuttunut? Tässä Kiwanuka itse selittää miksi kannattaa panostaa Stratoon:

YouTube

Lataamalla videon hyväksyt YouTuben tietosuojakäytännön.
Lisätietoja

Lataa video

Kielissä kannattaa aina valita nikkelikielet (kuten Ernie Ball 2221 tai Fender Hendrix Voodoo Child BE Nickel), jotka tarjoavat lämpimän ja pyöreähkön soundin. Yksi keino saada kielet kuulostamaan vintagelta on antaa niille aikaa. Mitä kuluneemmat (jopa likaiset) ne ovat sitä vähemmän kirkkautta niissä on. Näin pääset vielä lähemmäs hakemaamme soundia.


Siinäkö kaikki?

Ei todellakaan. Vaikka on tärkeää, että käytät oikeanlaista kitaraa ja kieliä (kukaan ei voisi koskaan kuvitella soittavansa Michael Kiwanukan albumia Jacksonilla ja aktiivimikeillä), sinun on myös valittava pedaalit viisaasti. Niitä ei ole montaa, mutta pidä ne mielessä.

Saatat lukea monessa yhteydessä fuzzin tärkeydestä, mutta tässä tapauksessa valitsemme overdriven, joka luo pehmeämmän ja lämpimämmän särön. Olemme kiinnostuneet asetelmasta, jossa sekoitetaan vahvistimen säröä overdriven tarjoamiin ominaisuuksiin (lisää sustainia ja lämpöä, vähemmän raakuutta) ja on tärkeämpää leikkiä tonella ja gainilla kuin vääntää volume täysille.


Okei, mutta mikä overdrive olisi sopiva?

Kaikki neljä yllä olevaa (Boss BD-2w Blues Driver, Mooer Blues Crab, Xotic SL Drive tai Joyo R-05 Maximum Overdrive) ovat mielenkiintoisia vaihtoehtoja.

Mutta seuraavat neljä alla olevaa taikalaatikkoa voivat auttaa sinua saavuttamaan etsimäsi vintage-soundin. Ensimmäisenä on Electro Harmonix Holy Grail Max ja tc electronic Hall of Fame 2, jotka ovat kaksi loistavaa reverb-pedaalien edustajaa. Reverbihän on efekti, joka ei tunnetuksi tullessaan koskaan hävinnyt ja jota käytetään käytännössä kaikissa genreissä.

Sitten on taas Fender Tre-Verb ja Behringer VD400: kaksi delay-pedaalia (myös tremolo Tre-Verbin tapauksessa), jotka tarjoavat hieman särmemmän soundin. Jos käytät näitä niin muista yksi asia: vain vähän feedbackia! Muuten pilaat vintage-soundin…


Okei nyt olen valmis…

Odota! Tarvitset vielä vahvistimen! Minne menisit ilman sitä? Et minnekään. Alla vasemmalta oikealle: Supro 1605R Reverb, Vox AC30S1, Fender 65 Deluxe Reverb ja Fender 57 Custom Deluxe. Nämä neljä putkivahvistinta auttavat sinua. Salaisuus hakemamme soundin löytämiseen on pitää gain aisoissa. Muista, että vanhoissa vahvistimissa ei ollut gain-säädintä, joten meidän on etsittävä lämmin soundi lähes olemattomalla gainilla ja antaa putkien tehdä taikansa.

Eli puhdas kitarasoundi, yksikelaiset mikit, nikkelikielet, overdrive, reverb, delay sekä putkivahvistin, eikö? Siinähän se, mutta mitä jos oletkin laulaja?


Mikit!

Vintage-soundien löytämiseen laulua äänitettäessä käytetään yleensä samoja juttuja kuin aiemmin puhuimme (etsimällä puhdasta ja lämmintä soundia, joka ei ole liian kirkas), mutta mikään ei vedä vertoja nauhamikeille. Nauhamikki koostuu tietyllä tavalla rypistyneestä alumiinin palasesta, joka liikkuu magneettiparin välissä. Kun nauha liikkuu magneettien välissä magneettisen induktion johdosta, syntyy sähköinen signaali, joka toistaa soundin, joka aiheutti nauhan liikkumisen. Vähän sama periaate kuin kitaran ja basson mikeissä.

Viime vuosisadan puolivälissä nauhamikki oli suurten studioiden kuningas. Kaikki käyttivät niitä. Miksi niiden käyttö sitten loppui? Koska kondensaattorimikit laajalla taajuusvasteellaan tulivat kehiin. Nauhamikit nimittäin vaimentavat taajuuksia 14 000 hertsistä ylöspäin. Tämä tarkoittaa suomeksi kirkkauden menettämistä verrattuna kondensaattorimikkeihin ja kyseinen ominaisuus yhdistyi niiden hienovaraiseen käsittelyyn (alumiininauha on yleensä 2 mikrometriä paksu ja näin ollen todella herkkä koville iskuille), mikä tekee niistä hyvin epäsuotuisan joillekin.

Miksi ne sitten nousivat uudestaan pinnalle? Koska on olemassa ihmisiä, jotka ajattelevat meidän hukanneen kosketuksemme teknologiaan ja tuo perfektionismi (ja digitalisaatio) ei ole hyväksi. Yksi analogisuuden elpymisen tähdistä on siis nauhamikki. Kyllä, siitä löytyy ryppyjä, mutta kuka meistä on täydellinen?

Näiden tekstikappaleiden yläpuolella on neljä mielenkiintoista esimerkkiä nauhamikeistä, jotka ovat erinomaisia laulun äänittämiseen: Coles 4038 Studio Ribbon, t.bone RB 500, Sontronics Delta 2 ja Golden Age Project R1 Tube.

YouTube

Lataamalla videon hyväksyt YouTuben tietosuojakäytännön.
Lisätietoja

Lataa video


Varo kapuloita kantavia hirviöitä

Kaikki tämä voi kuitenkin mennä hukkaan jos unohdamme kiinnittää erityistä huomiota rumpuihin ja rumpujen soittoon. Et voi hoitaa kaikkea edellämainittua hyvin ja yht’äkkiä vetää modernilla (tai futuristisella) rumpusetillä. Se olisi kuin Starbucks kupin näkeminen Game of Thronesissa: täydellinen fiasko! Erilaisten rumpusettien ja -kapuloiden lisäksi sinun on pidettävä mielessä, että yritämme toisintaa sen ajan soundia kun rummut olivat erilaisia kuin nykyään. Tässä muutama esimerkki.

Rumpukalvot: Ennen 50-lukua ei käytetty synteettisiä kalvoja. Ennen niitä käytettiin nahasta valmistettuja kalvoja, jotka tarjosivat tumman ja lämpimän tonen sekä hienon soundipaletin. Nykyään aidoille nahkakalvoille löytyy halvempana vaihtoehtona synteettiset nahkakalvot, kuten yllä: Remon Fiberskyn.

Bassorummun etukalvossa alettiin käyttämään reikää vasta 70-luvulla. Ennen sitä kalvo oli umpinainen ja rumpujen sisällä ei myöskään ollut yleensä mitään: täyteläinen ja avoin soundi oli tyypillinen ja vain soittotekniikka sekä viritys muuttui genrejen välillä. Lisäksi basaripedaalissa on suositeltavaa käyttää huopa-, korkki– tai synteettisestä villasta valmistettua nuijaa, sillä se varmistaa pehmeämmän soundin.

Symbaalit: Muista, että 20″ symbaaleja oli harvoin saatavilla. Jos esimerkiksi haluamme 30-luvulle tyypillisen swingimäisen soundin, emme voi käyttää sellaista. Sen sijaan meidän tulisi käyttää pienempiä ja kevyempiä peltejä. Myös ride-symbaalit tulivat kuvioihin jossain 40-luvun alussa ja nekin olivat paljon kevyempiä kuin nykyiset rokkiridet.

Rumpuja äänitettäessä suosittelemme vahvasti Glyn Johns tekniikkaa, jota voit kuulla Led Zeppelinin äänitteillä ja josta puhumme tarkemmin tässä artikkelissa. Saadaksesi luonnollisen 60-70-luvuille tyypillisen soundin kannattaa myös äänittää rumpuja tilavissa ja avoimissa huoneissa, jotta kaiku on luonnollinen ja (jos tarpeellista) voit kokeilla mikeissä delayta saadaksesi rummut kuulostamaan jättimäisiltä.


Päätelmä

Sanoimme sen tämän artikkelin keskikohdassa: Efekteillä ja äänitystekniikoilla on vaikutuksensa, mutta jos haluat kuulostaa siltä kuin levysi olisi äänitetty 60- tai 70-luvulla, sinun on luotava tuo soundi soittimillasi. Tämän voi tulkita monella tapaa. Mutta se on varmaa, että tuon soundin luomiseen liittyy paljon muutakin kuin vain meneminen lähimpään musiikkikauppaan ja ostamalla kaikki vintage-soittimet mitä löytyy. Jälleen kerran on kyse musiikin kuuntelemisesta ja sen kielen opettelemisesta sekä tutkimisesta. Vasta sitten voit julkaista jotain mikä kuvastaa vain sinua. Silloin teet jotain muutakin kuin vain matkit: Teet jotain aitoa.

Author’s gravatar
Tommi aloitti rumpujen soiton 12 vuoden iässä. Hän tykkää myös soittaa "iltanuotiokitaraa" ja nauttii kaikesta musiikista avoimin mielin. Groovaus ja fiilis on Tommille tärkeintä.

Yksi kommentti

    Kiitos ,oli tosi mielenkiintoinen juttu joka vahvisti omia ajatuksia musiikista ja soundin olemuksesta .
    Amatöörimuusikko beatin ja rockin parissa vuodesta 64

Leave a Reply

MAINOS