
Teknologia ja sähkö kohtaavat artistisen estetiikan
Teknisen ja musikaalisen taustan omaavat keksijät loivat perustan elektroniselle musiikille oikeastaan sen kaikilla osa-alueilla. Näiden luovien aloitteiden pohjana toimi tarve luoda teknologiset mahdollisuudet äänen tuottamiseen elektronisesti ja elektroninen musiikki onkin paljon vanhempaa kuin yleensä luullaan.
Elektronista musiikkia ei olisi syntynyt ilman oikeanlaista teknologiaa. Se ei loppujen lopuksi ollut kuin äänen tuottamista sähkön, kuten esim. generaattorien avulla. Tällaisia kokeiluja alettiin tekemään jo niinkin aikaisin kuin 1700- ja 1800-luvulla: Esimerkiksi ensimmäinen sähkömekaaninen piano tehtiin vuonna 1867 ja 30 vuotta myöhemmin Thaddeus Cahill keksi Teleharmoniumin, joka oli jättimäinen rahtivaunun kokoinen ja 200 tonnia painava instrumentti.

Thaddeus Cahillin Teleharmonium -konsoli vuonna 1897 (Wikipedia)
Avant-gardesta futuristiseen
Theremin näki päivänvalon vuonna 1928 ja testit elektrofonilla tehtiin suunnilleen samoihin aikoihin. Siihen aikaan keksittiin myös muita eksoottisia laitteita, joilla voitiin saavuttaa uusia musikaalisia sfäärejä. Teknisestä ja musikaalisesta innostuksesta huolimatta siihen asti ongelmaksi oli koitunut se, että äänigeneraattorit eivät olleet käytännöllisiä eikä niitä voitu valmistaa massatuotantona ja niiden tarjoamat mahdollisuudet olivat melko rajalliset. Myös esiintyminen oli lähes mahdotonta näiden instrumenttien mittasuhteiden takia.
Moog syntetisaattori – Elektronisen musiikin lähtölaukaus
Marssi kohti teknologista voittoa alkoi Bob Moogista kun Moogin ensimmäinen syntetisaattori julkaistiin vuonna 1964. Äkkiä oli mahdollista muuttaa taajuuksien muotoa ja luoda avant-gardemaista vinguntaa, pörinää ja muuta ennennäkemätöntä.
Ensimmäinen Moog syntetisaattori oli kuitenkin vaatekaapin kokoinen ja kalliimpi kuin omakotitalo eikä lähes kellään ollut varaa sellaiseen. Pankin kuitenkin räjäytti myöhemmin Minimoog, joka oli ensimmäinen kuljetettava ja kompakti syntetisaattori koskettimistolla. Se oli 70-luvulla edullinen peruskivi uusille ja nouseville elektronisille bändeille ja sellainen löytyi jokaisesta trendikkäästä studiosta. Se muokkasi vahvasti esim. Keith Emersonin, Chick Corean, Pink Floydin sekä myöhemmin myös mahtipontisen Sagan ja monien muiden bändien musiikkia. Pysyvimmän jäljen se jätti kuitenkin puhtaaseen elektroniseen musiikkiin.
Düsseldorfista ja Kölnistä maailmalle
Amerikkalaisen John Cagen lisäksi elektronisen musiikin pioneereja ovat saksalaiset säveltäjät Karlheinz Stockhausen ja Oskar Sala. He olivat trendsettereitä mitä tulee klassisten sävellysten ja teknologian yhdistämiseen.
Ääninäyte John Cagen musiikista
Ääninäyte Karlheinz Stockhausenin musiikista
Ääninäyte Oskar Salan musiikista
Nämä rajoja ylittävät ja eri tavalla ajattelevat säveltäjät olivat samanaikaisesti nousevan elektronisen musiikin ja elektropopin pioneereja sekä innoittajia. Mielenkiintoista oli kuitenkin se, että saksalainen skene oli elektronisen genren edelläkävijä. Saksalaisiin elektronisen musiikin pioneereihin kuuluvat mm. Klaus Schulze, Tangerine Dream, Popul Vuh, Ashra Tempel, Neu! sekä ennen kaikkea erityisen uraauurtava bändi Kraftwerk. Tätä musiikkia kutsuttiin melko usein myös nimellä Krautrock, jossa sana “Kraut” tulee slangin ilmaisusta “saksalaiselle” (hieman loukkaava) ja rock “rock musiikista”, vaikka genrellä ei oikein ollut mitään tekemistä rockin kanssa.

Kraftwerk konsertoimassa Zürichissa vuonna 1976 (Wikipedia)
Elektroninen musiikki uuden elämäntavan näyttämönä
Elektroninen musiikki sopii täydellisesti vuoteen 1968, joka oli opiskelijoiden kapinan aikaa, jolloin ihmiset halusivat karistaa vahvojen perinteiden taakan harteiltaan ja päästä irti kliseistä. Folkista ja hard rockista pitävän hippisukupolven ääni hiljeni hitaasti kun elektroninen musiikki alkoi ottaa ihmisiä valtaansa.
Voimalaitos krääsän, elektronisen taiteen ja avant-garden välillä
Kraftwerk on varmasti suurin vaikuttaja saksalaisista bändeistä. Sen kaksi perustajajäsentä Florian Schneider ja Ralf Hütter mullistivat popmusiikin ja heistä tuli esim. genrejen, kuten synapopin, hip-hopin, elektronisen tanssimusiikin ja post-rockin kummisetiä. New York Times tiivisti heidän tärkeytensä näin: “He ovat se mitä Beatles on rockmusiikille eli voimanlähde elektroniselle tanssimusiikille”.
Kraftwerk nousi todelliseen loistoonsa vuonna 1974. Albumilla “Autobahn” bändi yhdistelee synteettisiä tarttuvia melodioita lauluun ensimmäistä kertaa, joka oli siihen aikaan aivan uusi risteytys. Bändi palkittiin elämäntyöstään vuonna 2014 ja vuotta myöhemmin “Autobahn” (yksi pophistorian maailmanperintökohteista) liitettiin Grammy Hall of Fameen.
Kraftwerk voitti Grammyn vuonna 2018 kategoriassa ‘Paras elektroninen/tanssimusiikkilevy‘ erottuen nuorten artistien joukosta, jotka voisivat olla heidän lapsenlapsiaan. Valitettavasti Florian Schneider kuoli 21.4.2020 vain pari viikkoa 73-vuotis syntymäpäivänsä jälkeen.
You are currently viewing a placeholder content from YouTube. To access the actual content, click the button below. Please note that doing so will share data with third-party providers.
Elektronisen musiikin evoluutioon on varmasti kuulunut ja kuuluu tälläkin hetkellä lukemattomia muita muusikkoja, instrumentteja ja musiikkityylejä synapopista teknoon. Moog ei myöskään ole ainoa syna, joka on muokannut elektronisen musiikin teknistä puolta, päinvastoin!
Mutta kaikesta tästä enemmän ensi kerralla…
2 kommentit
Leave a Reply
You are currently viewing a placeholder content from Facebook. To access the actual content, click the button below. Please note that doing so will share data with third-party providers.
More InformationYou are currently viewing a placeholder content from Instagram. To access the actual content, click the button below. Please note that doing so will share data with third-party providers.
More InformationYou are currently viewing a placeholder content from X. To access the actual content, click the button below. Please note that doing so will share data with third-party providers.
More Information
Jari Hakala sanoo:
Tangerine Dreamille voisi antaa vähän enemmän kunniaa ja mainetta, kuin vain maininta sivulauseessa. Jokainen sukupolvi nojaa edellisten saavutuksiin, mutta nämä alan pioneerit kuitenkin tekivät aikoinaan paljon asioita ennen muita ja popularisoivat merkittävältä osaltaan “elektronista musiikkia” (määritelmä, josta Edgar Froese ei pitänyt). ?
Tommi sanoo:
Okei kiitos tiedosta! Täytyy itsekin tutustua tarkemmin ko. bändiin 🙂