Eeppinen Tarinani Musiikista -kilpailun tulokset
Pyysimme teitä julkaisemaan oman henkilökohtaisen ja Eeppisen Tarinan elämästänne, johon liittyy musiikin voima… Ja Huh! Saimme todella monta hienoa ja hauskaakin tarinaa, mikä teki voittajan valitsemisesta erittäin vaikeaa…
Pitkän harkinnan jälkeen tuomaristomme päätyi kuitenkin seuraavaan tulokseen:
Voittaja:
Onnittelut Taisto Pulkkinen! Sinä olet voittanut tarinallasi 200 € arvoisen lahjakortin Thomannin kauppaan!
Taiston tarina:
Oli vuosi 1962. Olin 17 vuotias ja meillä oli trio, haitari, basso ja kitara. Päätimme suurentaa bändiämme ja saimme puhuttua joukkoomme trumpetistin, joka oli juuri voittanut suomen nuorten mestaruuden trumpetissa, sekä rumpalin. Toukokuussa teimme reissun Itä-Suomessa ja sovimme joka ilta tanssikeikan lavoille ja niitähän riitti. Joka kylässä oli tanssilava siihen aikaan. Palattuamme bändi äkkiä kokoon ja treenaamaan, kun ensimmäinen keikka oli 2 viikon päästä. Trumpetisti oli epäluuloinen keikoistamme, emmekä tarkoituksella kertoneet niistä paljoa, sanoimme vain keikkahinnat ja nehän ylittivät ennakkoon sovitun alarajan.
Ensimmäiselle keikalle mennessä Tumpetisti (Vesa) nukkui takapenkillä. Basisti sanoi että aja Tatu nyt rauhallisesti, tehdään Vesalle jekku. Käänny tuosta oikealle, mutta aja hiljaa, hiekkatie ropisee, ei herätetä Vesaa vielä. Oltiin Tohmejärvellä ja basisti tunsi paikat. “Käänny nyt tuosta vasemmalle pihaan!” Tein työtä käskettyä. Ajoin noin 50x30metrin kokoiselle pihalle. Pihan nurkassa oli noin 12m halkaisijaltaan oleva pärekattoinen lava jossa oli orkesterikoroke 1x2m. Aivan kuin olisi repästy jostain suomalaisesta vanhasta elokuvasta. Basisti sanoi, että nyt olevinaan irroittelette rumpujen naruja katolta, mie herätän Vesan. Ja kylläpä Vesan uni kaikkosi äkkiä kun näki lavan. Kiersi sen ympäri ja lähti autolle päin huutaen: “Pojan perkeleet… eihän täällä ole edes sähköä!” Siihen basisti totesi:” Eiköhän jatketa matkaa, mutta sovitaanko niin, että nukutaan vasta kotimatkalla!
Muita mainitsemisen arvoisia tarinoita:
Anna Ramone:
#ThePowerOfMusic #MyEpicMusicStory Olimme muuttaneet kaupunkiin, josta en tuntenut ketään. Olin yksinäinen ja 14-vuotias. Roskapussia viedessäni huomasin roskiksessa rikkinäisen C-kasetin. Teippasin nauhan ja laitoin soimaan. Tuo kasetti toimi porttiteoriana raskaampaan musiikkiin ja kolahti teinin maailmaan. Tuo levy oli Metallican …And Justice for All. Kiitos sille, joka heitti kasetin menemään! Musiikin voimalla mennään edelleenkin. P.S. tämän kokemuksen vuoksi en hauku Metallicaa ?
Melinda Nässling:
Pienestä saakka olen aina laulanut joko singstarin, tai sitten radiosta tulleiden kappaleiden mukana. Olen ihan vauvasta asti rakastanut musiikkia yli kaiken. Ensin aloitin laulamisen, sitten pianon soiton. Eskarissa aloin kiinnostumaan rumpujen soitosta. Etsin aina päiväkodin lelukaapista kulhoja ja kippoja, laitoin ne vierekkäin ja aloin paukuttelemaan niitä kynillä. Tämä sama jatkui kotona, ja ekalla luokalla ala-asteella pääsin ekan kerran istumaan rumpujen ääreen. Se päivä oli ehkä parhain ikinä. Sitä tunnetta musiikkitunnin jälkeen, ei voittanut mikään. Sen päivän jälkeen olen tähän asti lähes joka päivä soittanut rumpuja.
Asko Hovila:
Rummut on kiinnostanu aina. Taaperosta lähtien mummon kattiloiden pohjat ja puukauhat. Basisti-laulaja tanssimuusikko isäni yhtyeen treeneissä kuljin mukana pienestä pitäen ja olisinko 11v huomannu heidän rumpalinsa edellisen setin treeniksen käytävillä ja samana iltana ne ostettiin mulle mukaan. Näin 21 vuotta myöhemmin edelleen soitan rumpuja ja matkan varrella on tarttunu kitaraa ja bassoa mukaan, myöskin karaokea tulloo laulettua. Musiikki on aina tavalla tai toisella elämässä.
Mikko Orrain:
Topi Sorsakosken kanssa päästiin jutulle kaverini kanssa jonakin 90-luvun alun juhannuksena. Ennen keikkaa käytiin tarinoimassa. Yhdessä kappaleiden välissä hän mikrofonin kautta tavoitti meitä kommentoimaan: “Hei killerit! Onkos teillä vielä röökii?” Käytiin sitten Topille tarjoamassa tupakat ?
Mikko Nurmi:
Nuorena miehenä tuli jokunen kesä kierrettyä erään humppaorkesterin kitaristina. Oli kuppilaa ja ravintelia, väkeä liikkui sulavasti pikkutakeissa purjot rinnuksilla ja tätä rataa. (yksikin herrasmies oksensi tekarit kämmeneensä ja jemmasi käden selkäpuolelle ja eikun mammaa hakemaan – ei lähtenyt). Samassa paikassa sattui kepeähkö tilanne, jota olen vaalinut ja jakanut kaikille pieruhuumorin ystäville.
Liekö viidennen raflaavan valssisetin aikana vatsaa alkoi vääntämään ja kompin komeasti soidessa pakitin herrasmiesmäisesti takapakkia päästääkseni pahan ulos. Näinä hyvinä aikoina ei juuri mallintavia lineout-kilkkeitä ollut, vaan tietysti mikillä ämyrin edestä ääntä vangittiin. Ja niin myös tälläkin kertaa, todellakin. Pakitin suoraan mikkiin ja torvisektion huilumainen crescendo puhisikin PA:sta ulos. Ja että se valssikin oli jo loppunut. Hämmennys oli suuri niin lavalla kuin salissakin. Soundi oli muuten takakireä.
Samu Kinnunen:
Nosturissa olin evergreyn keikalla noin 2008 ja puskin itseni eturivin lähistölle näyttämään plektraa kitaristi Henrik danhagelle koska dikkaan kaverin tyylistä. Henrik huomasi minut ja viittoili lavan vierustalle johon sitten menin. Hetken päästä roudari tuli koputtamaan olkaan ja viittoili tulemaan lavan taakse missä mies iski kouraan pari henkan plektraa ja sanoi että Henkka halusi päästää mut lavalle josta olin tottakai kovin yllättynyt ? no hetken päästä liikaa miettimättä hyppäsin lavalle ja sain henrikiltä kitaran ja vedin evergreyn kovimman hitin masterplanin eli keikan vikan biisin loppuun lievästi juopuneen ja jäisen soolon ja todennäköisesti pilasin keikan ? laulajakitaristilta tuli ainakin pahaa silmää ?
Kiitos kaikille osallistujille ja ennen kaikkea kiitos hienojen ja hauskojen tarinoiden jakamisesta!
#MusiikinVoima
