Superbowl Halftime Header
5 parasta ja 5 huonointa Super Bowlin puoliaika showta

5 parasta ja 5 huonointa Super Bowlin puoliaika showta

Super Bowl on NFL:n kauden vuosittainen kohokohta. Tämä urheilutapahtuma tuo kymmeniä tuhansia jalkapallofaneja stadionille ja miljoonia televisioiden eteen. Puoliaika show on aina hitti. Suuret tähdet vetävät n. 12-13 minuutin pituisen setin ja tekevät samalla historiaa. Mutta joskus ne myös epäonnistuvat rumasti. Listasimme alle joitakin parhaimpia ja huonoimpia esityksiä Super Bowlin historiassa.

???


5. Paras: 2013 – Beyoncé, Destiny’s Child

Beyoncén keikka vuoden 2013 Super Bowlissa oli mahtava, mutta juuri ennen tapahtumaa häntä oli kritisoitu laulamisesta taustanauhojen kanssa Obaman virkaanastujaisissa. Mutta New Orleansin Superdomessa hän todisti kaikille, että hän osaa laulaa myös täysin livenä vetämällä henkeäsalpaavan shown. Kun hänen rinnalleen lavalle nousivat hänen entiset kollegat Destiny’s Childista, 70 000 ihmisen yleisö villiintyi. Tämä oli yhtyeen ensimmäinen esiintyminen yhdessä kahdeksaan vuoteen.

Vimeo

Lataamalla videon hyväksyt Vimeon tietosuojakäytännön.
Lisätietoja

Lataa video

4. Paras: 2014 – Bruno Mars

Bruno Marsin vuoden 2014 esitys oli todellinen spektaakkeli. Sen valoshow oli yhtä täydellisesti suunniteltu kuin jättimäiset ilotulitukset stadionin yllä. Show oli myös yhtä sporttinen kuin itse matsi. Kaikki alkoi Brunon siistillä rumpusoololla, sitten liikuttiin musiikin historian eri osa-alueilla esimerkiksi muistelemalla James Brownia. Myöhemmin Brunon kanssa lavalle liittyi kukapa muukaan kuin Red Hot Chili Peppers. Ja sitten Bruno yhdisti amerikkalaiset biisillään “Just The Way You Are” kun yhdysvaltalaiset sotilaat tervehtivät rakkaitaan videolla.

https://youtu.be/F2i0Bc3f7jk

3. Paras: 2009 – Bruce Springsteen & the E-Street Band

Ei ole varmaan olemassa toista muusikkoa, jolla olisi “Amerikka” kirjoitettuna kaikkeen mitä hän on ja tekee kuin Bruce Springsteen. Pomo demonstroi tätä kaikkea sekä lavalla että lavan ulkopuolella. Bruce on megatähti, joka on tunnettu nöyrästä uskottavuudestaan ja antaa lavalla aina kaikkensa. Bruce ja kumppanit vetivät 12 minuutin aikana sellaisen shown, jota on vaikea ylittää ainakin mitä tulee energiaan. Puhdasta, hillitöntä ja hikistä rock ‘n’ rollia, joka iski kaikkiin jalkapallofaneihin.

Vimeo

Lataamalla videon hyväksyt Vimeon tietosuojakäytännön.
Lisätietoja

Lataa video

2. Paras: 2002 – U2

U2 tarjosi todellisia kylmiä väreitä vuoden 2002 Super Bowlissa. USA oli vain viisi kuukautta sitten kokenut uskomattoman traagisen terrori-iskun 11.9.2001. Shown aikana kaikkien iskussa menehtyneiden nimet ilmestyivät näytölle ja yleisö oli enemmän kuin liikuttunut biisistä “Where The Streets Have No Name“. Bono avasi takkinsa ja sisältä paljastui USA:n lippu. Se oli symbolinen konsertti yhteisöllisyydestä ja lähes kaikilla oli vaikeuksia pitää silmänsä kuivina…

https://vimeo.com/52057482

Paras: 2007 – Prince

Asetelmat olivat dramaattiset kun Super Bowl XLI:n puoliajan aikana alkoi sataa vettä kaatamalla. Myrsky näytti nielaisevan Miamin stadionin. Mutta Princea se ei haitannut tai voisi sanoa, että sade ei olisi voinut tulla parempaan aikaan. Hän oli läpimärkä ja kun “Purple Rain” alkoi soimaan niin kaikki näyttivät asettuvan raiteilleen luonnonvoimia myöten. Tämä hetki jäi pysyvästi Super Bowlin puoliaikojen historiaan!

https://youtu.be/7NN3gsSf-Ys



Historiaan mahtuu kuitenkin myös esityksiä, joille emme mahda muuta kuin nauraa, virnistää tai tukkia korvamme:

Floppi nro. 5: 2004 – Janet Jackson & Justin Timberlake

On vuosi 2004 ja Houston toimii Super Bowl XXXVIII:n isäntänä. Tämän puoliaika shown aikana ei tapahdu oikein mitään musikaalisesti tai esityksellisesti merkittävää ellei lasketa Janet Jacksonin tissin esittelyä. Justin Timberlake sanoi paljastaneensa Jacksonin rinnan “puhtaasti vahingossa” (voit katsoa kyseisen tapahtuman alla olevan videon lopusta). Mutta edes tämä ei pelastanut todella tyhjää showta…

YouTube

Lataamalla videon hyväksyt YouTuben tietosuojakäytännön.
Lisätietoja

Lataa video

Floppi nro. 4: 2019 – Maroon 5, Travis Scott, Big Boi

Maroon 5 oli täydellinen pari seisahtuneelle Super Bowlille vuonna 2019. Inspiroimaton esitys ja kauan sitten vanhentuneet asut eivät olisi voineet heijastaa ajan henkeä paremmin. Jotenkin kaikki tämä antoi sellaisen kuvan, että puoliaika shown tekijät eivät olleet löytäneet esitystä, joka olisi valmis kohtaamaan tämän tapahtuman saaman yleisen kritiikin. Maroon 5 oli ainakin selvästi nukkunut läpi viime vuosikymmenen ja Travis Scottin biisin “Sicko Mode” jälkeen katsojat olisivat voineet mennä kotiin tai sulkea televisionsa.

YouTube

Lataamalla videon hyväksyt YouTuben tietosuojakäytännön.
Lisätietoja

Lataa video

Floppi nro. 3: 2011 – The Black Eyed Peas, Usher, Slash

Monille on vieläkin mysteeri miten Black Eyed Peas pääsi Super Bowl XLV:n puoliaikanäytökseen. Cowboys’ Stadium Arlingtonissa asetti uuden ennätyksen 103 000 katsojallaan. Suoraan paikan päällä ja maailmanlaajuisesti televisioiden ääressä katsojat kuitenkin kokivat myös todella tylsän esityksen, jonka takana oli keulakuva Fergien ympärille rakentunut bändi. He lauloivat huonosti vailla intohimoa ja kruunasivat huonon shown Fergien teurastaessa biisin “Sweet Child O’ MineSlashin kanssa.

YouTube

Lataamalla videon hyväksyt YouTuben tietosuojakäytännön.
Lisätietoja

Lataa video

Floppi nro. 2: 2010 – The Who

The Who vastasi puoliaika showsta helmikuussa 2010. Nämä stadionrockin pioneerit ja kaikkien aikojen sankarit ovat vetäneet kovaa 46 vuotta bändin perustamisesta lähtien. Valitettavasti Miamin Super Bowl XLIV:n katsojat ja kuuntelijat tajusivat nopeasti, että rokkiveteraanit Pete Townsend ja Roger Daltrey olivat jo kauan sitten tippuneet huipulta toisin kuin Rollarit tai Paul McCartney. Soundi oli kutakuinkin surkea ja musiikki sekä laulut eivät olleet oikein synkassa.

https://youtu.be/ScA2FqJn9ic

Floppi nro. 1: 2000 – Phil Collins, Christina Aguilera, Enrique Iglesias, Toni Braxton

Uuden vuosituhannen vaihtuessa Disneylla oli käynnissä massiivinen produktio, joka muistutti huvipuiston, orkesterin ja sirkuksen sekoitusta. Niin kuin olettaa sattaa se oli outo spektaakkeli, joka huusi Disneyta ja kuten aina, tähtinä toimivat huippuluokan artistit. Heidän esityksensä sekä tuotanto oli kuitenkin kliseinen eikä sitä toteutettu hyvin. Annetaan kuitenkin pisteet yrittämisestä

YouTube

Lataamalla videon hyväksyt YouTuben tietosuojakäytännön.
Lisätietoja

Lataa video


2020 kahden Latinotähden kanssa

Tänä vuonna Super Bowl tulee epäilemättä olemaan yksi USA:n katsotuimmista TV-lähetyksistä. Tällä kertaa Shakira ja Jennifer Lopez kilpailevat parrasvaloista amerikkalaisen jalkapallokauden kohokohdassa. J. Lo on muuten jo kauan uneksinut esiintymisestä Super Bowlissa aina siitä asti kun hän näki Diana Rossin lentävän sisään taivaalta puoliaika showssa. Saa nähdä mitä tapahtuu!


Aiotko katsoa Super Bowlin tänä yönä? Miten käy matsissa ja puoliaika showssa? Kommentoi täällä tai Facebook-postauksessa. ?

Author’s gravatar
Tommi aloitti rumpujen soiton 12 vuoden iässä. Hän tykkää myös soittaa "iltanuotiokitaraa" ja nauttii kaikesta musiikista avoimin mielin. Groovaus ja fiilis on Tommille tärkeintä.

Leave a Reply

MAINOS