5 ikimuistoista Oscar-hetkeä, johon liittyy muusikoita

5 ikimuistoista Oscar-hetkeä, johon liittyy muusikoita

Olemme varmasti kaikki katsoneet Oscar-gaalan, jossa näyttelijät, ohjaajat ja tuottajat pukeutuvat ykkösiin ja vastaanottavat palkintoja elokuvistaan. Myös soundtrackit, elokuvasävellykset ja muu musiikki ovat gaalassa isosti esillä ja muusikot ovat saapuneetkin paikalle usein joko erikoisesti pukeutumalla tai esiintyneet mieleenpainuvalla tavalla.


#5: Cher pukeutuu “erilailla” (1986)

Cher shokeerasi joitakin ihmisiä hullulla asullaan vuoden 1986 Oscar-gaalassa. Artisti kommentoi näin: “Sain idean oikeastaan siksi, koska Akatemia ei oikein pitänyt minusta. He vihasivat tapaani pukeutua ja että minulla oli nuoria poikaystäviä, joten he ajattelivat etten ole tosissani. Joten tulin sitten kunnolla esiin ja sanoin: Kuten näette, osaan pukeutua kuin vakava näyttelijä.”

Image result for cher oscars"


#4: Allan Carrin uran pilannut duetto (1989)

Rob Lowe ja Lumikki esittivät vuoden 1989 Oscar-gaalan avausbiisin ja tanssinumeron, joka levisi käsiin pahasti ja aiheutti ohjelman tuottaja Allan Carrille (joka teki myös elokuvan Grease) paljon ongelmia. Hollywood välttelikin Allania siitä lähtien ja hän vietti seuraavan vuosikymmenen melko eristyksissä kuolemaansa saakka vuonna 1999.

You are currently viewing a placeholder content from YouTube. To access the actual content, click the button below. Please note that doing so will share data with third-party providers.

More Information


#3: Björk muni munan (2001)

Islantilaisen poptähti Björkin hulluja tempauksia on vaikea unohtaa. Vuoden 2001 gaalassa hän pukeutui pukuun, joka näytti kuolleelta joutsenelta. Parasta oli kuitenki se, että hän muni munan punaiselle matolle. Vuonna 2015 kyseinen puku oli New Yorkin MoMA:n (The Museum of Modern Art) näyttelyn keskipiste.


#2: Elliott Smithin “Miss Misery” (1998)

Esitys ei ollut mikään huikea show, mutta shokeeraavaa etenkin miehen fanien sekä alternative/indie maailman mielestä oli se, että tämä rakastettu melankolinen indietähti ylipäätään pääsi Oscareihin. Emme vähättele Smithin lahjakkuutta tai makua lainkaan, sillä hänen arka ja nöyrä luontonsa esityksen aikana oli epäilemättä vuoden 1998 gaalan koskettavin osa. Lepää rauhassa Elliott. ❤️

https://youtu.be/pIccE3CUNkM


#1: Lady Gaga & Bradley Cooper “rakastuneina” lavalla (2019)

Heidän sydämellinen esityksensä biisistä “Shallow” ja toisilleen antamat “rakastuneet katseet” esityksen aikana laittoivat huhut liikkumaan sosiaalisessa mediassa, että parivaljakolla olisi suhde. Eivätkö nämä juoruilijat tiedä miten showbisnes toimii? Lady Gaga sanoikin muutama päivä myöhemmin Jimmy Kimmelin haastattelussa, että “sosiaalinen media on Internetin vessanpönttö.” Hän kuitenkin myös voitti Oscarin kyseisestä biisistä elokuvassa “A Star is Born“.

You are currently viewing a placeholder content from YouTube. To access the actual content, click the button below. Please note that doing so will share data with third-party providers.

More Information


Tuleeko mieleesi muita ikimuistoisia Oscar-hetkiä, joihin liittyy musiikki ja muusikot? Niitä on kyllä paljon ja yllä oleva lista onkin vain pintaraapaisu. Kerro meille suosikkisi kommenteissa täällä tai Facebook-postauksessa. ✌️

Author’s gravatar
Tommi aloitti rumpujen soiton 12 vuoden iässä. Hän tykkää myös soittaa "iltanuotiokitaraa" ja nauttii kaikesta musiikista avoimin mielin. Groovaus ja fiilis on Tommille tärkeintä.

Leave a Reply

MAINOS