Nimeni on Thomann. Hans Thomann.
Saanen esitellä itseni: olen Hans Thomann ja olen toiminut Musikhaus Thomannin johtajana vuodesta 1990 alkaen. Yrityksen perusti isäni jo vuonna 1954. Moni asia on muuttunut noista päivistä, mutta yksi pysyy ennallaan:
asiakkaiden tarpeet ohjaavat toimintaamme.
Jo varhain totesin musiikin olevan elämäni rakkaus ja olenkin ollut perheyrityksessä töissä kaksitoistavuotiaasta asti.
Vaikka olin ehtinyt opiskella "siinä sivussa" hieman myös sähkötekniikkaa, olin yhä melko nuori kun isäni siirsi vastuun yrityksen johtamisesta minulle. Hän antoi neuvoksi erittäin tärkeän ohjeen: "Kuuntele aina asiakasta ja opi häneltä."
Isäni neuvosta on tullut mottoni. Olen ylpeä siitä, että Musikhaus Thomann on edelleen yksityisomisteinen perheyritys, eikä "kasvoton pörssiyhtiö", vaikka työllistämme 980 työntekijää ja meillä on yli 4.950.000 asiakasta! Tämä tuo mukanaan mahdollisuuden dynaamiseen ja rentoon toimintaan ilman tekotärkeitä pukumiehiä tai kvartaalitalouden negatiivisia puolia.
Tavoitteenamme on myydä parhaat tuotteet parhaaseen hintaan ja tuoda soittamisen ilo kaikkien ulottuville. Tämän saavuttamiseksi olemme tarjonneet 30 päivän Money-back (rahat takaisin) -palautusmahdollisuuden jo vuodesta 1995 - siis huomattavasti aiemmin ja laajempana kuin mitä EU ja yksittäiset valtiot ovat sittemmin postimyynnistä laeilla ja asetuksilla säätäneet. Tämän lisäksi vuonna 2005 laajensimme takuuajan kolmeen vuoteen - omalla kustannuksellamme! Hyvä palvelu tarkoittaa meille tyytyväisenä hymyileviä asiakkaita.
Haluan myös muistuttaa siitä, että olet aina tervetullut käymään Musikhaus Thomannilla ihan paikan päälläkin. Sijaitsemme Treppendorfin kylässä, lähellä Bamberg-nimistä kaupunkia, Etelä-Saksassa. Tästä löydät ajo-ohjeet meille.
Vilpittömin terveisin,
Hans Thomann